En ole nyt käynyt tallilla, kun ei siellä voi tehdä mitään. Enkä tosiaan ole ehtinyt hallillekaan ajella. :/ poni on todella energinen joten jäätiköllä pimeässä kulkeminen ei ole turvallista, mutta ainut vaihtoehto tällä hetkellä, joten poni on saanut nyt vaan olla. En halua ottaa riskiä että poni liukastuu tai tapahtuu jotain muuta ikävää..
Tänä vklp:na olisi ollut ypiksellä kisat, mutta sinne ei tietenkään näillä ratsastuksilla lähdetä :/ harmittaa paljon, koska seuraavat meille sopivat kisat on vasta huhtikuussa. Sinne on nyt sit maltettava odottaa! Luvatkin maksoin heti alkuvuodesta, jotta ne on sitten kunnossa kun sopivia kisoja tulee. Kaikki on muutenkin valmiina tulevaa kisakautta varten :) tällä hetkellä on ainakin kova halu kisakentille, kun viime vuonna se jäi aika vähäiselle oman kiinnostuksen puutteen takia, mutta katsotaan miten tämä kausi menee.
Omat työkuviotkin on onneksi selvillä syksyyn asti, joten niitä ei tarvi miettiä. :) opiskelua ajattelin jatkaa jälleen jossain vaiheessa, kunhan olen ensin ollut töissä.
Viime viikolla tuli sähköpostia kuukauden päästä alkavista kenttävalkuista. Katsotaan jos sinne lähetään sitten kans mukaan treenaileen ;) haluaisin nimittäin tänä kesänä päästä starttaan edes yhdet ihan viralliset kenttäkisat. Katsotaan!
Laika alkoi tiputtaan "talvikarvaansa" niin siis mitä talvikarvaa :D moni ihmettelee.. Ei sillä ole mitään kunnon karvaa, mutta kuitenkin jotain pientä haivenia siltä alkoi putoilemaan jo tammikuun alussa. Vaavi alotti myös heti tammikuun loppupuolella karvan lähdön ja siltä sitä lähteekin ihan järkyttävästi :D "luomunalle" kun on! Eipä näin lämpöisenä talvena ole paljon tarvinnut loimitella klipattomia heppoja.
Varsalle olisi tarkoitus tänä tai ensi vuonna laittaa kengät, niin että se tottuu oleen myös niillä, jos ne sille jostain syystä täytyy laittaa. :) vielä vähäisen käytön takia, se on pärjännyt hyvin ilmankin. Parempi totuttaa heti nuorena, jottei sitten tule myöhemmin ongelmia.
Pikkuponit on nyt myös kevään tullen saanut kunnon vitamiini sekä pellava kuurin. :) kun tämä karvan vaihto aika on niin raskas. Puhuttiin myös eläinlääkärin kanssa, että varsa kasvaa ainakin seitsemän vuotiaaksi asti. Se kun on niin pieni ja vieläkin takakorkea.
Ihan tässä lähi viikkoina, en tarkemmin vielä osaa sanoa päivää, on tapahtumassa taas vähän isompi muutos.. Kerron siitä sitten lähemmin lisää. :) Tätä ollaankin jo useampi kuukausi odotettu.
Ennen joulua tuli vihdoin nämä meidän uudet jalustinhihnat koulusatulaan. Käytiin myös ostamalla ponille ruokaa ja samalla matkaan tarttu nameja sekä magnesiumia. :)