Eli siis hevosen rokottamisesta ajattelin kirjoittaa. :)
Hevostahan ei ole pakko rokottaa, mutta esimerkiksi aluekisoissa tai varsinkin kansallisissa se on pakollinen.Muutenkin jos ajattelee viedä hevostaan muualle, kun pitää pelkästeen kotona on rokotus erittäin hyödyllinen. Sillä ehkäistään tartuntoja!
Löysin tämmöiseltä sivustolta kuin: http://www.msd-animal-health.fi paljon tietoa rokotuksesta ja laitoin ne tähän alas(käykää tsekkaan, siellä on lisää ;) 1-3
1. Hyvää ja tärkeää tietoa miksi hevosta rokotetaan?
ja näin siellä kerrotaan:
Tarttuvia tauteja esiintyy hevosilla kaikkialla Suomessa. Lisääntynyt hevosten liikkuminen ja joukkokohtaamiset edistävät tartuntatautien leviämistä. Merkittävimmät tartuntataudit ovat hevosinfluenssa, hevosen herpesvirustartunnat, virusarteriitti ja pääntauti.
Rokottamalla pyritään ennaltaehkäisemään tai lieventämään tartuntatauteja, jotka saattavat aiheuttaa pitkiäkin katkoksia valmennus- ja kilpailutoiminnassa. Suomessa hevosilla esiintyviä ja rokotuksilla torjuttavia tauteja ovat jäykkäkouristus, hevosinfluenssa, herpesvirusten aiheuttamat infektiot ja pääntauti.
Rokottamalla saadaan kehitettyä eläimelle vastustuskykyä rokotteen sisältämiä taudinaiheuttajia vastaan. Ennaltaehkäisevän rokottamisen lisäksi on huolehdittava eläimen hyvinvointiin vaikuttavista ympäristötekijöistä, jotta taudin puhkeaminen olisi estettävissä.
2. Hyvä tietää hevosen rokottamisesta
Hevoselle annetaan rokotettaessa taudinaiheuttajia tai niiden osia sellaisessa muodossa, että elimistön puolustusjärjestelmä aktivoituu. Elimistö muistaa tämän altistuksen ja reagoi jatkossa samaan taudinaiheuttajaan puolustautumalla nopeasti ja tehokkaasti. Rokottaminen ei anna välitöntä suojaa, vaan hevonen muodostaa itse vasta-aineita rokotteen sisältämille taudinaiheuttajille. Siksi on tärkeää, että hevonen on rokotushetkellä terve ja se ei kärsi sisäloistartunnasta. Tällöin puolustusjärjestelmällä on parhaat edellytykset toimia.
Rokotesuoja varmistetaan antamalla hevoselle tehosterokotuksia rokotekohtaisten ohjeiden mukaisesti. Ennaltaehkäisevän rokottamisen ja sisäloishäätöjen lisäksi on huolehdittava muista hevosen hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä (esim. talliolosuhteet ja tasapainoinen ravitsemus), jotta hevosen elimistön puolustusjärjestelmä toimisi parhaalla mahdollisella tavalla.
Me ollaan rokotettu omat hevoset aina ajallaan 1-2 krt vuodessa! =) Ihan juuri sen takia, kun käydään kisoissa ja valmennuksissa sekä hepat asustaa toisten tallissa, niin suojaudutaan taudeilta...
Tosin jos mulla ois pieni kotitalli ja siellä hevosia enkä veisi niitä koskaan mihinkään sieltä, niin en osaa sanoa rokottaisinko sitten välttämäti ollenkaan? Tässä tapauksessa en pitäisi kauhean pakollisena rokotusta.
Jotenkin mulla kyllä on semmoinen käsitys, että Suomessa aika hyvin ihmiset rokottaa hevosiaan. Eikä täällä nyt hirveästi vissiinkään? ole mitään leviäviä tauteja.. Tietysti aina välillä on jotain liikkeellä kuten pääntautia.
Minun mielipiteeni on siis se, että jos ei vie hevostaan muualle omalta tallilta siis HUOM! omalta (eli omistat sen tallin ja kaikki hepat siellä on sun ja nekään ei liiku sieltä mihkään,edellyttää myös sitä ettei tallilla ole ulkopuolisia hetkellisiä vierailijoita) niin sitten ei ehkä ole, niin tärkeä asia rokottaa sitä hevosta! =) tosin onhan se ihan hyvä..

3. Ennen ja jälkeen rokotuksen
Rokotettaessa hevosen tulee olla terve. Hevosen rokottamista ei suositella heti fyysisen rasituksen tai kuljetuksen jälkeen. Rokottamisen jälkeen hevosen voimakasta rasittamista tulisi välttää 2-3 päivän ajan. Tammalta saadut vasta-aineet voivat häiritä rokotesuojan muodostumista alle 6 kk:n ikäisillä varsoilla.