En eilen heti ehtinyt tulemaan kirjoittaan, kun parhaista parhain kaverini tuli meille yöksi ja tietenkään ei aikaa jäänyt koneella istumiseen ja miksi pitäisikään, kun kaveri on meillä ja ulkona ihan mahtava ilma! :)
Nyt on ilta ja päivän kauhea paahde alkaa olemaan takanapäin, joten nyt malttaa olla sisällä taas.. Tiettyhän piti vika Suomen mm- kisakin katsoa ja niin, kun moni varmasti, kuuli tai katsoi ei sieltä Suomelle pronssia tullut, mutta silti pitää olla pojista ylpee! Uus porukka ja taisteli, kuin muurahaisjoukko , muurahaiskarhua vastaan. Heh! :D joten Onnee pojille!!
Tosiaan eilen mulla oli estetunti ja se meni jälleen tosi hyvin! Kerron vähän tarkemmin siitä teille kuvien jälkeen. Nämä ei ole eiliseltä, vaan nämä ovat jo viime kerralta, kun en ole vielä saanut eilisen päivän videoita. Joista olen yleensä kuvat ottanut.Videot estetunneista teen teille heti, kun ehdin.
Aloteltiin verkkaamalla itsenäisesti askellajit läpitte. Tein myös muutaman siirtymisen ja katsoin miten poni oli avuilla. Noh, kehnosti tiety kun arvasi kamoista pääsevänsä hyppään. Alotettiin hyppyverkka ravissa tulemalla vasemmasta suunnasta puomi- kavaletti -puomi. En muista väliä metreinä. Tultiin muutama kerta. Tärkeintä oli suoruus ja selvä nopeuden muutos. Puomille normaalia vauhtia, välissä muutama reippaampi askel, takasin ja normaalisti kavaletin yli, pari reippaampaa askelta ja normisti puomin yli. Sama tehtiin toiseen suuntaan. Kerran poni tuli laukassa, kun annoin ``liikaa istunnalla vapautta´´ , mutta uudestaan vaan ja sitten menikin taas hyvin. Oikein kiva tehtävä ja tätä varmasti tullaan tekeen itsenäisestikin.
Sitten laukan vuoro. Poni alkoi heti keittään ja oli taas pitelemistä. Väliin olisi pitänyt tulla neljä, niin poni veti kahella, Hups! hetki taas jouduttiin jankkaan, että sain sen oikeilla askelilla.Innostuksissaan se vielä alkaa poikitteleenkin. Ärhh.. Pieni käyntitauko ja ``ratahenkilökunta´´ vaihto esteiden paikkaan ja laitto muutaman uuden, että päästiin meneen kunnon rata kahdeksalla esteellä. Siinä sai itsekin kivasti hengähtää.
Sitten alettiin verkkaan ristikolla. Tultiin kerran molemmista suunnista saaden oikea tie ja rauhallista laukkaa. Ponihan posautti varsinkin toisesta suunnasta kauheen loikan, kun oli niin innoissaan. Tultiin sama este n. 70cm pystynä ja poni oli ihan liekeissä. Tuli hyvät paikat ja hypyt. Pieni käyntitauko. Tultiin sitten 70cm pysty, jossa oli kavaletti palikat alla ja tämä samainen ``verkka´´ pysty perään. Siihen piti tehdä hyvä kaarretie. Tuli tosi hyvin isoilla pyöreillä hypyillä. Seuraavaksi hypättiin vihreä okseri ``silmukka´´ kavaletti palikka pysty ja sama kaarre, kun aluksi ja pysty esteet n. 70cm? Meni jälleen hyvin.
Meillä meni, niin hyvin ja ilma oli kuuma, että siirryttiin sitten suoraan rataan. Eipä nuossa yksittäsi esteissä juuri vaikeuksia ollut. Tulin radan ekana 70cm. Ekana vihreä okseri, silmukan kautta kavaletti palikka pystylle, sitten vesiestelinjalle(molempien esteiden alla vesimatot, toisessa iso ja toisessa pienempi), sen jälkeen okseri pysty yhden askeleen sarjalle ja sieltä viellä pitkän suoran jälkeen ``verkka´´ pystylle ja siittä okserille, jossa oli myös kavaletti palikat alla. Tämä sujui, niin hyvin, että nostettiin lopuksi rata n. 95cm ja otettiin esteisiin myös leveyttä, niin heti itse huomasin, ettei se oolekaan enään niin helppoa! ;) ponin hypyt oli voimakkaita ja vauhti tietysti vain lisäänty. Se niin rakastaa esteitä, varsinkin isoja.
Ekalle vesimaton esteelle tultiin turhan lähelle, ei tullu silti mitään hissihyppyä tai muuta, mutta kuitenkin olisi saanut lähteä kauvempaa, niin otettiin vielä se uudestaan radan jälkeen, samoin yhden askeleen sarja, kun en saanut ekassa radassa, itseäni heti okserin jälkeen tarpeeksi nopeasti ylös(ylävartaloa), niin tultiin pystylle kauheella roiskasulla(eli kauka), joten tultiin se sitten heti perään uudestaan. Meni tosi hyvin lopuksi, kun itsekin jo muistin virheeni. Onneksi on niin kiva ja rehti poni, että kuskaa tämöstä mamua selässään yli mistä vaan ja millon vaan...
Loppuravailin ponia kunnolla ja sen jälkeen lähdin toisen tuntilaisen kanssa maastoon käveleen. Oltiin sekä poni, että minä ihan hikisiä ja minä väsy, mutta poni ei :D sen jälkeen putsasin ponilta hiet pois vedellä ja sillä välin Noora mun kaveri putsasi ponin varusteet. Lähdettiin heti, kun oltiin saatu poni hoidettua ja varusteet laitettua, koska kello oli jo yli kymmenen.
Tänään piti lähteä Pohtikselle kisoihin seura 80cm ja alue 90cm, mutta ilottautumiseni ei ollu menny 90 perille, niin en sitten jaksanut lähteä hyppään pelkkää seura luokkaa, mutta ensi viikonloppuna mennään sitten Niihamaahan 80&90cm. Toivottavasti poni on sillon rauhallinen, eikä samanlainen, kun viime kisoissa..
Eipä tässä muuta, palaillaan taas toivon mukaan huomenna. Koneella on kauhea määrä uusia kuvia, joten ainakin jonkin aikaa saatte nauttia tuoreista kuvista! ;)
P.S Poni sai tänään karsinasta ikkunan auki ulos.
ÖITÄ!!
Ruotsi voitti MM kultaa -.-

Tämä on ekalta hyppytunnilta tänä vuonna |
![]() |
trippeli |
![]() |
pysty |

Poni vähän turhan innoissaan ::D |
![]() |
Poni vähän kierroksilla :D |
![]() |
Lähti vähän kaukaa :D tämmöstä roiskintaa sitten, kun se käy kuumana ja en saa pidettyä.. |
![]() |
Poni otti metrin trippelillä vähän turhan varman päälle ::D laikahan ei koskaan pudota.. |
Tänään piti lähteä Pohtikselle kisoihin seura 80cm ja alue 90cm, mutta ilottautumiseni ei ollu menny 90 perille, niin en sitten jaksanut lähteä hyppään pelkkää seura luokkaa, mutta ensi viikonloppuna mennään sitten Niihamaahan 80&90cm. Toivottavasti poni on sillon rauhallinen, eikä samanlainen, kun viime kisoissa..
Eipä tässä muuta, palaillaan taas toivon mukaan huomenna. Koneella on kauhea määrä uusia kuvia, joten ainakin jonkin aikaa saatte nauttia tuoreista kuvista! ;)
P.S Poni sai tänään karsinasta ikkunan auki ulos.
ÖITÄ!!
Ruotsi voitti MM kultaa -.-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti