maanantai 20. tammikuuta 2014

Nyt sattu!

Tulipahan tiputtua ekaa kertaa tänä vuonna =D en ole muutenkaan pitkiin aikoihin pudonnut,  joten en ehkä "osannut" pudota "oikein", joten se sattui todella paljon. Molemmat kädet oli pitkään kipeenä ja en meinannut päästä sängystä ylös aamulla lihas-särkyjen takia. Olen kyllä niin tyytyväinen,  että vaikka laika on semmoinen kiehuva "kuumakalle", niin silti se ei kauheasti pukittele tai hyppää ratsastajan kanssa tikkuna pystyyn, ainakaan yleensä(kop*kop*). Laikan pelleilyihin olen jo niin hyvin tottunut, että eipä niistä, niin kauheasti enää haittaa ole =D osaan jo hyvin reagoida, koska se tekee jotain. 
Kuten luitte ja  saatoitte saada selville, että poni jolta putosin ei ollut laika, vaan POLLE!

Olen nyt ehtinyt ratsastaan välillä P:llä ja viime viikolla se sitten päätti,  että hän kaikin keinoin yrittää saada minut alas selästään ja niinhän se teki. Pysyin siinä sen hitsinmoisessa rodeossa, mutta sitten se päätti vetää kylkipolvimyyryä ja siitä takas ylös ja rodeota, niin siinä vaiheessa lähti multa tasapaino ja muks =D   Itselläni on sen verta pitkä ylävartalo, että tasapaino lähtee helposti. Lensin kädet ja pää edellä, joten mukava tärsky tuli ja siihen päälle polle hyppäs mun yli ja astu toisen käden päälle osittain.Noh, ei voi mitään, joskus vain sattuu ja tapahtuu, eihän  tämäkään  voi olla aina  ruusuilla tanssimista ;) 

Tämän tapaturman jälkeen laika rikko jalkaansa tarhassa (kuva Edellinen postaus). Mentiin ehtoolla tallille kaverin kanssa ja otin ponin boksista käytävälle ja katoin vaan, että sen etujalka oli ihan veressä. =/ noh, sitten vaan pesarille kylmettään ja peseen jalkaa. Eihän poni siitä tykännyt, kun se oli tietysti arka. Jalka ei onneksi ollut mikään tukki, haavan ympäriltä tietysti turvonnut ja lämmin. Mentiin hetkeksi pihalle kattoon miten poni kävelee ja laitettiin lunta kylmään  jalkaa ja samalla tyrehdyttään haavaa, kun siitä pikkasen tuli vielä verta. Talvella on kyllä, niin helppoa tuo kylmääminen ;) laitettiin haavan vielä voidetta, joka on todella hyvää, tekee kalvon haavan päälle ja voiteessa olevat aineet huolehtii haavan paranemisesta. Olin ihan varma,  että seuraavana päivänä mulla on impparihevonen, mutta EI! Ihme, koska laikalle tulee niin helposti se pienestäkin naarmusta. Kävelytin ponia kaksi päivää tapahtuman jälkeen, jotta se jalka ei turpoa, vaan "nesteet" pääse liikkuun. Ratsastaa en kuitenkaan viittinyt vielä. 
Hyvin siis lähti tämäkin vuosi käyntiin hevosrintamalla. =D 
 
Nämä kovat pakkaset on saanut mun innokkuuden ridaukseen ihan täysin laantuun, ei huvita, kun tulee niin kylmä heti. Ei näillä -20 pakkasilla viitti heppaakaan hengästyttää, joten laika on saanut pitää reilu kaksi viikkoa hyvin kevyttä. Noh toisaalta, ehkä tähän väliin treenikautta tämmöinen "pienoinen" hengähdystauko tekee ihan hyvääkin molemmille.  Huonoahan tässä tietysti oli keräytyvä kauhea energia määrä. Yli kahdenkympin pakkasilla olen käynyt kävelyttään ponia maastakäsin maastossa, koska en viitsi mennä energisen ponin selkään liukkailla toppahousuilla, liukkaan toppaloimen päälle. Se olisi varma putoominen. Pikkusen lauhemmilla ilmoilla olen juoksuttanut  ja käynyt maastossa.  Tällä viikolla laitoin pitkästä aikaa satulan ponille ja tuuppasin ihan koulua, oli meinaan outo kunnolla ratsastaa, kun niin pitkään vaan talutellut tai höntsännyt ilman satulaa =D  poni oli tietysti hiukan kovista pakkasista ja vähästä liikutuksesta jäykistynyt, mutta parin kunnon jumppa ratsastuksen jäljiltä poni oli taas tosi hyvä. 

Laikan kanssa oli taas kuivumis ongelmia =/ se pönttö ei osaa juoda riittävästi, jos yritän sitä juottaa se ei juo. Laitoin sille ämpärinkin karsinaan, jos joisi sillä tavalla paremmin, mutta ei. Mitähän sitä vielä keksisi kokeilla.... jos jollakin on hyviä ideoita, niin kertokaa ihmeessä!  =) onneksi kuitenkin se saa vettä heinän mukana ja mössössä. 

Tällästä tänne =D moneen kertaan olen aloittanut kirjoittaan tätä postausta,  mutta nyt vasta sain valmiiksi.... Halusin nimittäin kertoa useamman asian samaan, jottei tulisi tylsän lyhyitä postauksia. 

P.S en tajua miksi lukee, että tämä on julkaistu maanantaina 20.pv vaikka juuri sen vasta julkaisin =D


2 kommenttia:

  1. Koita lisätä omenamehua tai porkkanamehua veden sekaan, joskus ainakin myytiin agrissa ja K-maataloudessa sellaista porkkana pellettiä, joka suli veteen. Itse näin talvisin juotan lämmintä melassivettä aina ratsastuksen jälkeen ja jätän karsinaan ämpärin yöksi, vaikka onkin automaatti kupit tallissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenamehua kokeiltu, ei toimi :/ hmmm.. Täytyypi selvittää mitä tuo porkkana pelletti on. Kiitos paljon kommentista sekä hyvistä vinkeistä! =)

      Poista