torstai 17. huhtikuuta 2014

Edelliseen postaukseen jatkoa...

En saanut sunnuntaina valmennus postausta tehtyä, koska meillä oli semmosta härdelliä koko päivä,  että huhu.... pelästyttiin koko perhe,niin kauheasti ja tietysti nyt ihmettelette, että miksi. Noh, tässä hiukan selvitystä teille.
Äiti huomasi päivällä,  että varsa tärisee ihan kunnolla. Loimi sillä kuitenkin oli päällä,  koska aamulla oli satanut. Ei uskottu, että johtuis kylmyydestä,  joten huolestuttiin ja otettiin kaikki ponit sisälle.
 
Otin siltä loimen pois ja tarkistin, ettei se ollut menny läpi. Vaavi piehtaroi mitä se usein tekee päästessään karsinaan, mutta nyt se noustessaan peruutteli seinille ja potki. Tärinä jatkui, eikä se syönyt heiniään. Joten siinä vaiheessa välitön soitto päivystävälle eläinlääkärille, koska tapahtuma päivä oli sunnuntai. Ekalla soitolla en saanut lääkäriä kiinni, joten meinasi paniikki iskeä, mutta onneksi hän soitti heti kohta perään.  Kerroin vaavin oireista ja hän epäili tukosta. Ensi apu ohjeeksi saatiin kävelytystä. Lekuri sanoi tulevansa heti,  kun pääsee, koska matkaa hänellä oli reilu 100 kilometriä.  Pelättiin itse, että sillä on ähky, joten  kädet tärisi ponia taluttaessa.
 
Lääkärin tulo kesti ikuisuuden tai se tuntui ainakin siltä. Tultiin kävelyltä sisälle lekurin tullessa paikalle. Jännitti ihan kauheasti mikä on diagnoosi.  Hetken tutkimuksen jälkeen helpotukseksi saatiin kuulla ettei vaavilla ollut ähkyä tai tukosta.  Sillä oli flunssa, joka tulee varsalle helposti. Muuta en oikein muista mitä lekuri sanoi, kun olin vaan niin helpottunut siitä, että sillä ei ollut flunssaa "vakavampaa". Vaavin kuume oli reilusti yli 40, joten se sai kipulääkkeen suoraa suoneen. Muuta ei flunssalle voi tehdä,  se paranee ajallaan.  Vaavi pitää olla lämpimänä, joten sitä on nyt loimitettu ihan kunnolla.
 
  Saatiin myös kipulääke kuuri, joka pitää antaa sille aamuisin. Pariin viikkoon vaavin kanssa ei saa tehdä muuta, kun vähän kävellyttää, joten tässä nyt sitten päätettiin, että vaavi saa lomailla kuukauden verran, jotta varmasti paranee rauhassa.  Saatetaan tehdä käynnissä maastakäsin juttuja silloin tällöin.  Joissakin tapauksissa saattaa kuume tulla myöhemmin uudestaa, joten siinä tapauksessa vaavin loma vain jatkuu, toivotaan parasta, ettei tule! Pikkusella alkaa olemaan jo hirmusesti virtaa ja sillä on koko ajan tylsää.. alku päivinä varsinkin, kun ei juuri ulkona saanut olla. Mahdollisuus on, että flunssa pahenee jolloin kutsuu klinikka, mutta varsa on näyttänyt jo nyt paljon paljon pirteämmältä, jopa normaalilta, ruoka maistuu ja ulkona jopa vähän leikitään. Kyllä nuo lääkkeet on hyviä :)

Oli pakko laittaa ihana kesäkuva fiilistä tuomaan :D
Kohta päästän ponin kanssa kahlaileen...



 
Että tämmöista meille tällä kertaa,  laskukin tuli jo tuosta eläinlääkäri käynnistä ja suolainenhan se on, mutta tärkeintä on, että vaavi on kunnossa :)  tai noh, eihän vielä voi sanoa, että se on kunnossa,  koska siitä on  vasta kolmisen päivää, mutta ainakin parempaan päin. ☆ Teen siitä lauantain valmennuksesta sen postauksen perjantaina,  kun on koulusta vapaata, joten jatketaan kuulumisilla silloin. Heippa!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti