Asia mikä sai tekstistä vaan valittavaa, on tämä pimeys, muta ja vaihtelevat ilmat jotka saa kentän välillä märäksi ja sitten taas kovaksi.. itseäni tietysti stressasi kovasti ponin liikutus. Sillä ei voi pitää täys vapaita, jollei ole AIVAN pakko. Maastoilua pimeässä (katuvalot on kyllä, mutta silti), ei kauheasti houkuta, eikä sielläkään pääse yleensä kun kävelemään. Mutta eilen sitten minun ja ponin iloksi päästiin ratsastaan kentällä kunnolla.
Voi, että poni nautti kun pääsi taas kunnolla töihin! :) se on yksi hevosista joka todella nauttii työn teosta. Laitettiin myös kentällä yksi ihan mini ristikko, jota voisi tulla muutaman kerran jumpaksi mikäli poni tuntuu ok:lta.
Laitettiin ponit nopsaan valmiiksi, että päästäis vähän edes valoisamman aikaan ratsastaa. Kävelin ainakin vartin verran, eka pitkin ohjin ja sitten tehden vähän taivutteluja kuten väistöjä ja avoja. Poni oli tosi innoissaan, eikä yhtään jäykkä mitä ajattelin sen olevan. Siirryin vähitellen raviin. Välillä se yritti laukalle..
Ravailin muutaman kierroksen ihan rauhaksiin, yritin ponin pitää vaan rentona. Sen jälkeen otin ravissakin vähän avoja ja väistöjä. Tein myös paljon siirtymisiä sekä eri kokoisia ympyröitä, että sain jumpattua ponin kylkiä.
Sitten se jännittävin osuus.. Eli laukka. Onneksi olin laittanut ponille rintaremmimartingaalin, oli "vähä" meinaan sitä vauhtia.. Mutta onneksi olin siihen varautunut ja tietoinen tästä. Annoin ponin laukata ekat kierrokset ihan reippaasti, turha sitä on alkaa pidättelemään, kun se alkaa siitä vaan lisää hermostuun. Sieltä tuli taas jos jonkinmoista hyppy-loikka-pukki- pomppuja :D mua vaan aina naurattaa siellä selässä.. Eihän siinä oikein muuta voi. Hetken kun oltiin laukattu alkoi jo pikkusen ponilta paineet lasken sieltä tuhannesta. Päätin ottaa muutaman hypyn molemmista suunnista, ponihan tietty oli ihan liekeissä. Mutta hypyt meni kuitenkin ihan hyvin, lukuunottamatta muutamaa roiskasua, kun poni pääsi "karkuun" edestä. :)
Annoin ponin vielä hiukan laukata, niiden hyppyjen jälkeen. Loppu raveissa poni kuumus todella, kun se olisi halunnut vaa laukata :D käveltiin pitkään viileässä ilmassa, onneksi oli ihanan paksu villaviltti lämmittämässä..
Oli kyllä niin kiva taas päästä kunnolla ratsastaan :)
Tähän alas muutama kuva videolta, nämä on otettu jo joskus syyskuussa, kun testailin uutta koulusatulaa ilman jalustimia. Tässä meillä oli myös kokeilussa kuolain, joka ei sitten sopinutkaan ponille :/ veti kaulan "jäykäksi" eikä uskaltanut rentouttaa sitä.
Haastoin sut tekemään harrastusanalyysin! :)
VastaaPoistahttp://emiliajaoodi.blogspot.fi/2014/11/harrastusanalyysi.html
Kiitoksia! :)
Poista