sunnuntai 6. tammikuuta 2013

maneesilla 5.1

.Mun piti tulla eilen jo heti kirjottaan, mutta olin niin myöhään vasta kotona etten enään jaksanut...

Tosiaan oltiin eilen maneesilla ja ehdittiin sinne vasta n. 9 jälkeen illalla.. Mentiin samalla kyydillä  tallin omistajan kanssa joka mulle sit myös piti estetuntia. Lastaukset suju taas samaan rutiiniin, kun ennenkin. Meillä on yleensä niin, että hyvä kun ehtii ponin jaloista pois, kun se jo menee.. :-D kuljetus on sille aina yhtä ihana asia ja kun se näkee trailerin sillä on kauhee kiire kyytiin, että varmasti pääsee mukaan.. Höpsö poni! ;) mutta ihana <3

kävelin ponin alkuun oikein kunnolla 15-20min. Sitten ohjat käteen ja ravia. Poni oli jotenkin heti alusta asti tosi hyvä ja rento! Olin ite ihan varma, kun oltiin lähös maneesille, että joudun tekeen kovasti töitä(nyt kun ollaan jouduttu vaan maastoileen), että saan sen edes rennoksi, mutta poni olikin heti ohjat otettua ite jo pyöreänä. Tuli oikein WOW! tunne. Ravailin aluksi pitkin poikin maneesia. Sitten otin mukaan pysähdyksiä, siirtymisiä,lisäyksiä, pohkeenväistöjä, avoja jn.. Poni teki kaiken tosi hyvin! Vois sanoo, että parhaiten sitten sen jälkeen, kun oltiin itsenäisyyden päivänä hallilla, on toi poni vaan niin hallissa menijä.

Pidin pienen kävelytauvon. Sitten laukan vuoro. Poni meni heti tosi kivan pyöreää laukkaa. Tällä kertaa pääsin sitä mukavasti myös sääteleen, joka ei aina onnistu(osaavalla kuskilla kyllä). Tein siirtymisiä, temmonmuutoksia, vaihtoja ja väistöjä. Poni oli ihan super! <3

Käyntitauko. Lyhensin jalustimia. Sitten alettiin hyppään(tasan kuukauden hyppytauvon jälkeen). Tultiin ekana n. 60cm ristikkoa molemmista suunnista ravissa kerran. Ponihan oli tietty niin innoissaan, ettei ravissa menemisestä ollut tietoakaan, kun poni vaan poikitti ja veti paikallaan laukkaa, kun se ei saanut mennä sinne esteelle täydellä laukalla.
:-D   no.. Kunhan sain ponin edes jotenkin rauhottuun päästiin esteelle ravissa ja jättiloikkien tyylillä ylitys :-D sitten tultiin sama laukassa ja voitte kuvitella kuin poni sekos... Silmän valkuaiset villkkuen, jalat taivaissa kohti estettä, vähän keulimista mukaan... Poni kuitenkin super<3

Sitten tultiin pystyä joka oli koko rataleikkaalla. Se oli aluksi mini pystynä n. 50-60cm. Tultiin pari kertaa ja meni ihan nappiin! Sit tultiin muutama kertaa päädyssä oleva minimini pysty n. 40cm. Se meni kanssa tooosi hyvin. Sit kaikkia nostettiin kahella reijällä. Ristikosta nyt ei paljo isompi kuitenkaan tullut, päätypystystä 60cm ja k. rataleikkaan esteestä tuli n. 80cm. Tultiin näitä kolmea estettä ratana. Eka ristikko vasemmasta sitten k. rataleikkas este vasemmasta ja viellä päädyssä oleva este oikeasta suunnasta. Koska kaikki meni taas nappiin, lukuun ottamatta yhtä kaukaa hyppyä, kun poni pikkusen lähti ja innostu :-D onneksi oli kuitenkin aikas pieni maneesi, niin sai hidastukseen vähän apua seinistä..

tultiin tuo sama rata pariin kertaan, mutta "oikein" ja "väärinpäin". Sitten 'viimeselle' radalle nostettiin kolme reikää. Ristikko oli isoimmillaan miten sen siihen sai, pääty este 80-85cm ja k.rataleikkaa este 100-110cm. Tultiin tämäkin 'ratakorkeus' pari kertaa ja se meni superisti!!! :)  <3 poni rupea pikku hiljaa käyttään itteensä kunnolla, kun rupes tuleen edes vähän estekorkeutta tuohon yhteen esteeseen..

Vaikka olis tehnyt mieli jatkaa vaan hyppäämistä ja korottaa lisää, niin ei viittitty, kun on tota taukoo ollut sen verta. Otin vielä rennot loppu ravit eteen alas. Sit ponilta varusteet pois, takkia päälle ja kävelytystä n. 20 minuuttia. Kamat autoon, hepat traileriin  ja kotiin. Tallilla hepat pois traikusta, hoidin poni pois(venytyksiä,herkkuja), kamat paikoilleen, iltatallissa avustaminen ja kotiin lähemmäs yhtätoista. .

Että tällänen erittäin onnistunut treeni!!! ;) haluun jo hyppään :-D poni oli nii tykki kone<3

Kuvaajaa ei ollut :[ mutta illalla, kun tyhjennän puhelimen laitan siihen jotain kuvia mitä otin siinä reissussa...

p.s haluun jo kesän ja kisat!!! <3 <3 <3 <3 <3


                                           pahoittelen kuvan laatua :/ en osannut ottaa kännykästä salamaa pois :/
mennään joo!!

aina pitää odotaaa -.-

siinä sulle!

ennen ratsastusta, vähän tötteröö  (noi silmät tuli salamasta)

rauhallinen ratsastuksen jälkeen (silmät tuli salamasta)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti