sunnuntai 20. tammikuuta 2013

1. osa -> kengitys

Ajattelin tehdä tälläisen omasta näkökulmasta sekä kirjan oppien mukaisesti kirjoitettuja tekstejä hevosen hoidosta. :)

Ensimmäinen osa on hevosen kengitys.

Kolmen hevosen omistaneena lyhyen elämäni aikana olen nähnyt erilaisia kavioita sekä kengitystyylejä.

esimerkiksi Stella oli meille tullessaan aina ollut ilman kenkiä. Ei varmaankaan muuten oltaisi laitettu sille kenkiä, mutta ne suojaa sen kavioita, kun meilläkin joutu lähes joka päivä kentälle mennessä mennä asvalttitietä. Joten juteltiin kengittäjän kanssa, että paras vaihtoehto on laittaa sille kengät. Hetihän me ei sille kenkiä voitu laittaa, koska eka kaviot piti saada muistaakseni neljän vuolu kerran verran avulla hyviksi, siisteiksi ja oikean muotoisiksi, koska meille tullessaan stellaa oli vuoltu harvoin ja väärin.. Mutta onneksi se ei aiheuttanut muuta, kuin pitkät ja leveät kaviot. Se homma saatiin nopeasti hoidettua hyvän kengittäjän avustuksella, koska kavio oli kuitenkin muuten hyvää. :]

sen minkä myös opin tuossa esimerkissä on se, että kun kaviot oli oikean muotoiset parani myös ponin askeleet paljon, joten myös siksi on tarpeellista löytyy hevoselle oikean muotoinen, pituinen ja "paksuinen" eli vahvuinen kavio.

laikalla on taas aina ollut tosi hyvät kaviot ja harvoin lähtee kenkäkään irti ! :) se on varmasti ollut yksi hyvä syy sen kavioiden hyvään kuntoon, on se, että Suomessa ollessaan sen on aina kengittänyt sama! Joten se tietää ja tuntee jo täysin ponin ja sen kavion, joten meidänkään (kengityksestä juuri mitään tietämättömien) ei tarvitse miettiä onko se oikein kengitetty! Joka sitten monessa asiassa helpottaa..

Minulle on tärkeää,myös niin kuin varmasti laikalle se, että kengittäjän on rauhallinen, asiansa osaava ja osaa käsitellä hevosia! Sitä en hyväksy, että kengittäjä käyttää hevoseen väkivaltaa, on se hevonen sitten kuin kettumainen kengittää!! (olen kuullu, että hevosia on mätkitty :C). 

Hevosiahan kengitetään useimiten n.6-8vk;n välein, mutta on niitä poikkeuksiakin! =) jotkut tarvitsee harvemmin ja jotkut useimmin. Se riippuu, niin hevosen kavioista,missä kunnossa ne on. Laikalla kengitys väli on se kahdeksan viikkoa, mutta voi olla välillä myös 7vk, kengittäjä aina katsoo ja sanoo koska hänen pitää tulla seuraavan kerran. Ilman meidän hyvää ja ammattitaitoista kengittäjää, olisin ihan hukassa tässä kavio asiassa :D kun en itse niistä mitään ymmärrä ja hän aina neuvookin näissä asioissa.. 

Kengittäjiä on muutenkin niitä ``kengittäjiä´´, sitten on kengittäjiä ja ammatti kengittäjiä ja niillä on erihintoja! =) kengitykset menee yleensä 50-n.150e asti, mutta jos joutuu tekemään sairaskengitystä se voipi olla viellä kalliimpaa ja jos tekee vaan vuolun se voi olla vaikka vain 20e? :) se on kanssa ihan kengittäjästä kiinni ja onko se vaikka isä joka on kengittäjä vai asuuko muualla paikkakunnalla ja tulee matkakulut.. Tietysti ammattilaisella on aina ammattilaisen hinta!

Meillä kengitys on yleensä siinä sadanpintaan, tarkemmin en oikein osaa sanoa, kun sekin vaihtelee! =) riipuen mitä tekee, vaihetaanko kengät, vai vuollaanko vaan vai mitä?... 

Itse pyrin oleen aina paikalla kengityksessä, mutta ei se aina onnistu, mutta pystyn hyvin jättämään ponini kengittäjän huostaan ja se kyllä sitten kertoo minulle tarkkaan miltä näytti kaviot ja koska tulee seuraavan kerran. 


Jotkut hevoset eivät pidä kengityksessä ja niitä jopa joudutaan rauhoittaman sekin voi johtua monesta esim. huonosta kokemuksesta. Meillä laika oikein nauttii, kun sitä kengitetään varsinkin vuoluvaihetta ja sitä kun niitä tasotetaan(en tiädä oikeaa nimeä :D)


Jotkut hankkii itse hevoselle kaupasta kengät, hokit, naulat sun muut mitä tarvitsee, mutta useimmiten kengittäjä hankkii ne itse ja lisää sen maksuun :) näin on meilläkin eli meidän ei tarvitse itse huolehtia mistään vaan ne on kengitäjä hankkinut.. Sillä varmistutaan, että saadaa oikeat! :) Myös kengän muotoilu on taitolaji! (yhdessä englannin kielisessä kirjassa luki näin: kuka vaan osaa kengittää, mutta se on toinen asia kuka osaa muotilla kavion ja kengän!) ;) mielenkiintiintoinen lause! Kengittäjä aina muotoilee kengän kavioon sopivaan muotoon, jottei tartte pilata kavion muotoa muotoilemalla sitä kengän muotoon ::D 

Kavion pitää myös olla juuri sille hevoselle oikean muotoinen! jotta säästytään jalkaongelmilta(tämä lause on eläinlääkäriltä joka on erikoistunut jalkoihin: ilman kavioita ei ole hevosta!!) ja tuo pitää paikkansa ;) Itse, niin kuin varmaan moni joka ei ymmärrä kengityksestä ajattelee vaan, että vähän vaan tosta vuollaan ja kenkä takas, mutta ei se ole niin helppoa.. Sinun pitää tietää sille hevoselle sopiva kenkä, kavion muoto, kannan korkeus, kuinka paljon pitää vuolla jn.. Ei se ole, niin helppoa! ;)  

Kengittäjällä pitää olla myös silmää kengittää ja kysellä esim. miten hevonen on liikkunut. =) jos esim. on hivutusongelmaa, sitäkin voi pystyä korjaamaan kengityksellä! Jalka asentojakin pystyy pikkusen parantaan kengittämällä oikein.

Sairaskengityksiäkin joutuu harvemin tekeen, jos on hyvin kengitetty alusta asti ja pidetty muutenkin hyvää huolta hevosesta, mutta vika voi myös olla synnynnäinen. 

Kurakeleillä muistaa pitää säteen puhtaana ettei tule sädemätää!! ja karsinat puhtaina.

 Ja se minkä mukaan valitsen kengittäjän(jota ei tarvitse onneksi nyt tehdä) on se miten se käsittelee hevosta, ammattitaito(pitää olla meriittiä), mitä olen kuullu siittä(menehän tietenkin niitä huhu puheita aina), mutta täsäpä ne tärkeimmät! =) en niin katso sitä hintaa..

MUISTAKAA KENGITTÄÄ HEVOSET AJALLAAN JA PITÄÄ NIISTÄ HUOLTA, NIIN TEIDÄN YSTÄVILLÄ ON HYVÄ OLLA!!!! =) 

ajatelkaa se vaikka siltä kannalta, että teidän pitäisi olla kova kilpajuoksija urheilija, ja teillä on liian isot, pienet, ahtaat, tai muuten vaan huonot kengät, en usko, että kauheasti tykkäisitte!? :) vai mitä olette mieltä.. 

























































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti