Hmm.. Aloitan nyt siittä, että onneksi suruun ei liity kuin yksi asia ja se on isomummin meno taivaaseen </3 Sometimes our heart goes out to all the people, and it was now time for you to..
Iloisiin asioihin kuulu se, että minulle soitettiin tänää ja kysyttiin olisinko kiinnostunut töistä ja totta kai olen! =D Teen ainakin sen vakituisen 4vk:n kesätyön ja sitten tarvittaessa, jos haluan voin jatkaa töitä, mutta en luvannut vielä muuta, kun että voisin mahdollisesti tehdä sijaisuuksia, koska en tällä iällä halua vielä käyttää kaikkea vapaa aikaani työntekoon, koska sitä ehtii tehdä vielä myöhemmin todella monta vuotta.
Eilen liikutin ponin kevyesti kentällä ilman satulaa tai siis piti mennä kevyesti, mutta poni päätti, ettei se riitä. Nimittäin en meinannut saada sitä enään laukasta takasin. Se kuskaili mua välillä pitkiäkin matkoja. Heti, kuin sain hyvät laukka pätkät, otin loppuravit ja lopettelin. Sain sen onneksi lopuksi menemään aikas kivasti. Enerkiaa riitti kyllä kivasti taas kerran.
Tänään sitten oli oikein mukavasti sateisen tuulinen ilma ja se sai ponin entisestään pöllöilemään. Sillä oli ollut tarhassa hauskaa. Pukitellut, juossut ja pomppinut pystyyn eli ihan perus settiä. Vaikkei ponilla ole enään hokkeja oli se saanut taas ``rikottua´´ itseään.Nimittäin turvasta puuttui pala -.-
Onneksi ei muita haavoja löytynyt, kun hokitkin on jo pois. En viitsinyt mennä selkään, joten päätin juoksuttaa ponin pitkästä aikaa, ihan kunnolla juoksutusjärjestelmällä. Laitoin ponin nopeasti valmiiksi, koska menin vasta puol kuuden aikaan tallille. Kentällä kävelyttelin ponia pitkin poikin ja se kyttäili kaikkea ja kaikkialle. Tuuli ja kevät rinnassa tekee ihmeitä ;P
Otin loimen pois ponilta ja alottelin juoksutaa ravissa.Poni sai juosta muutamia kierroksia ravia ihan rauhassa alkuun molempiin suuntiin.Laikan mielestä ei voi ravata, vaan hän halua laukata. Tuli taas vähän pukkia ja pomppuja. Sen jälkeen ,kun poni oli rauhoittunut otettiin verkka laukat molempiin suuntiin.
Sitten pieni käyntitauko. Poni olisi vain halunnut mennä.. Laitoin ``piuhat´´ kiinni ja otin vähän raveja ja laukkoja molempiin suuntiin. Lopussa varsinkin ravi oli upean rento!
Piuhat irti ja loppukäynnit. Jossa poni pelästy muun muassa sorsia, jotka lähti ojasta vähän matkan päästä kentältä. Höpsö poni. Talliin, kamat pois, harjaus ja karsinaan. Tein iltaruaan ja lähdin kotio.
Että tällästä tänään melkonen lentokala tuo poni :D onneksi se kuitenkin hvyin kunnioittaa ihmistä. Kohta kun päästään tekeen muutakin, kun ratsasteleen kentällä esimerkiksi kisohin ja valmennuksiin,niin rauhoittuu tämä ponikin.
Mutta nyt näissä ilon ja surun sekaisissa tunteissa painun nukkumaan ja toivon, että huomenna on valoisampi päivä! =) Toivotaan, kun pitäisi mennä poniakin ratsastamaan.
On se talvikin kaunista aikaa, vaikkei sitä ikävä tule olemaan :;)
![]() |
you never know, because it is the last day, so live this one day, as if it were your last... |

nappasin tän facesta, johon tämän kuvan lisäsin puhelimesta, joten laatu -.- |
Onneksi ei muita haavoja löytynyt, kun hokitkin on jo pois. En viitsinyt mennä selkään, joten päätin juoksuttaa ponin pitkästä aikaa, ihan kunnolla juoksutusjärjestelmällä. Laitoin ponin nopeasti valmiiksi, koska menin vasta puol kuuden aikaan tallille. Kentällä kävelyttelin ponia pitkin poikin ja se kyttäili kaikkea ja kaikkialle. Tuuli ja kevät rinnassa tekee ihmeitä ;P
Otin loimen pois ponilta ja alottelin juoksutaa ravissa.Poni sai juosta muutamia kierroksia ravia ihan rauhassa alkuun molempiin suuntiin.Laikan mielestä ei voi ravata, vaan hän halua laukata. Tuli taas vähän pukkia ja pomppuja. Sen jälkeen ,kun poni oli rauhoittunut otettiin verkka laukat molempiin suuntiin.
Sitten pieni käyntitauko. Poni olisi vain halunnut mennä.. Laitoin ``piuhat´´ kiinni ja otin vähän raveja ja laukkoja molempiin suuntiin. Lopussa varsinkin ravi oli upean rento!
Piuhat irti ja loppukäynnit. Jossa poni pelästy muun muassa sorsia, jotka lähti ojasta vähän matkan päästä kentältä. Höpsö poni. Talliin, kamat pois, harjaus ja karsinaan. Tein iltaruaan ja lähdin kotio.
Että tällästä tänään melkonen lentokala tuo poni :D onneksi se kuitenkin hvyin kunnioittaa ihmistä. Kohta kun päästään tekeen muutakin, kun ratsasteleen kentällä esimerkiksi kisohin ja valmennuksiin,niin rauhoittuu tämä ponikin.
Mutta nyt näissä ilon ja surun sekaisissa tunteissa painun nukkumaan ja toivon, että huomenna on valoisampi päivä! =) Toivotaan, kun pitäisi mennä poniakin ratsastamaan.
On se talvikin kaunista aikaa, vaikkei sitä ikävä tule olemaan :;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti