Heisan lukijat, taas pitkästä aikaa :)
Joten nyt bloggailu into palasi ja saattekin taas kuunnella minun höpötyksiäni ja katsella kuvia ja jos teillä on joitakin erikoispostaus toiveita, voi niitä laitella kommentilla. =)
Heti tähän alkuun tämän vuoden ekasta estevalmennuksesta 28.4. (c) Niina
![]() |
<3 |
![]() |
anteeksi jalkani :/ |
![]() |
kohti estettä ::D |
![]() |
tämä oli alkua -.- poni vähän vei.. |
![]() |
lopussa mentiin ihan ``rauhassa´´ |
![]() | ||||
ihan innoissaan poni |
Meille ei tosiaan kummempia kuulu :) ponilla on nykyään sileällä nivel kuolain hannoverilaisella turparemmillä ja se toimii sillä oikein hyvin. Esteillä ollaan pidetty samat kuin ennenkin.
Meillä on ollut joka viikko estetunti ja kehitystä on tapahtunut huimasti. Ollaan päästy meneen yli metrisiä (jo) vaikkei olla päästy tänä vuonna vielä hirveästi hyppäämään. Poni on ollut tosi kuuma esteillä sekä sileällä, joskus olen juoksuttanut ennen ratsastusta, ettei se ihan hörvellä ja minä voin keskittyä istuntaani, ettei aina tarvitse keskittyä ponin kaahaamiseen. HEH! ja asiaahan ei yhtään auta kentänvieressä oleva ojassa asuva ankka pariskunta -.-
Äiti osti meille uudet kumiohjat cob kokoa, kun kerrankin löyty, yleensä semmoisesta koosta on vaikea edes haaveilla, mutta onneksi löydettiin, tarvittiinkin jo pikaseen paremmat ohjat. Ne on ollut tosi hyvät ja varmaan ostetaan toisetkin estesuitsiin.
Poni on pitänyt jo parisen viikkoa huppua tarhassa, kun noita himpsutin ötököitä alkaa oleen jo ihan kiitttävästi.. sekä aurinko rasva on kovassa käytössä. Sitä siis laitetaan laikan vaaleaan nenään ettei se pala. Toppaloimet on viety tallilta kotio odotteleen pesua, niitä tuskin enään tarvitaan. Ötökkäloimen vein vaihdokkina tallille sekä kuivatusloimia. Nyt kun on ollut , niin kuumia päiviä pääsee poni treenin jälkeen suihkuun. Se tykkää siitä kova.
Poni alotti myös reilu viikko sitten ekan kerran vihreän maistelun ja nyt se on maistellu aina enemmän ja enemmän ja eilen se sai olla minilaitumella noin kolmisen tuntia. Sieltä se laidunkausi alkaa! Nyt kun saatiin ponille hyvä laidun kaverikin.
Huopia tosiaan saa vaihtaa aikas tiuhaan tahtiin, kun ``soijaa´´ siis hikeä pukkaa koko ajan, mutta ihanaa, että on kesä ja lämmin, niin kohta päästään polskiin.
Olen liikutellut ponia monipuolisesti satulalla, ilman, puomeja, kavaletteja, ilman satulaa hyppimistä, maastoilua, maastakäsin taluttelua jn.. Yritetään pitää pienen ponin elämä monipuolisena ;)
Moni muukin, kun minä on varmasti seurannut jääkiekon MM-kisoja, nimittäin on jännää tuo Suomen pelaaminen, mutta ei noin uudelta porukalta paljoa voi vaatia, tuokin on jo ihan hyvin, että ollaan edes neljän parhaan joukossa. Kun Ruotsin vielä voittais, niin kaikki hyvin! Joten toivotankin kovasti tsemppiä sinne Ruotsiin Suomen joukkueelle!!
Hmm... eipä kai tässä muuta, tulin vain ilmoittamaan että tauko on ohitte ja jatkan taas normaalisti postauksien kirjoittamista.
P.S Poni tosiaan täytti tänään 19v!!! ::D
Onko Laika oikeesti jo 19? :Dd ei yhtään näytä niin vanhalta.
VastaaPoistaOotte hyvä pari :33
Jjooo :D ei sitä moni muukaan usko. Ei EES eläinlääkäri, kun hampaatkin, niin hyvät! Mutta eihän sitä tiiä, kun Saksasta on tullut, että vaikka väärennetty ikä oiskin :D:D
Poista