Tälläisiä joulun jälkeisiä kuulumis postauksia saatte varmasti lukea monesta muustakin blogista ja nyt myös täältä. :)
En oikeastaan rupea esittelemään joululahjoja sen kummemmin. En toivonut mitään, minulle riittää se,että vanhempani maksavat "elämiseni" sekä ponien kulut, vaikka olenkin jo aikuinen ja "pitäisi" itse tienata. Olen heille siitä todella todella kiitollinen!! En voi sitä mitenkään sanoin kuvailla, kuinka kiitollinen tästä olen. :) <3 mutta tietystihän niitä lahjoja tuli suklaata,rahaa, koruja,lahjakortteja jn.. Olen sanonutkin, että jos jotain haluan niin rahaa, sitä tarvitsee aina. Näin "vanhana" tykkään myös siitä tavasta,että vanhempani kustantavat sitten minulle jotain, kun sitä tarvitsen. Olen vähän sellainen, että toisena hetkenä haluan toista ja toisena taas toista :D joten saan esimerkiksi joulun jälkeisiin aleihin porukoilta reilusti rahaa ns. joululahjana. Voisi nimittäin olla että muuten ehtisin tuhlaan ne johonkin turhaan.
Mitä te saitte joululahjaksi? =)
Meillä oli tänäkin vuonna niinkuin joka joulu, pöydän täydeltä ruokaa. Huhu! En yhtään ihmettele, että jotkut ihmiset syövät itsensä sairaalakuntoon, on ne niin hyviä, Nams<3 Ehdottomia suosikkejani on kalat, kinkku, rosolli ja peruna-sekä maksalaatikko. Kaikki mahdollinen tehdään itse, koska onhan ne nyt parempaa kuin kaupan :D joulukuusi saadaan omasta metsästä ja se haetaan se yleensä pari päivää ennen jouluaattoa.
Perinteisiin kuuluu myös joulusaunat, sekä isovanhempien luona käyminen joulupäivänä sekä tapaninpäivänä. Tietysti myös hautuumaa on yksi päivän tärkeimmistä asioista<3 hmmm.. Niin ja yksi jouluaatto perinne on joulumaasto. Tänä vuonna se oli sateessa kurateitä pitkin tallustamista. :/ jouduin meneen yksin, koska en saanut ketään kaveriksi, boring! Noh, päätettiin sitten ottaa kaikki "ilo" irti ja päästellä meneen reippaasti pitkin teitä. Poni veti yhteen mäkeen kunnon rodeot, mutta onneksi pysyin kyydissä.
Meillä oli viikko sitten estetunti joka meni kivasti. Sunnuntaina hölkättiin maneesissa rennosti ilman satulaa. Maanantaina kävelytin ponia, tiistaina joulumaasto, keskiviikkona piti kävelyttää ponia, mutta se "riistikin "ittensä irti ja juoksi n.20minuuttia täysiä maneesia ympäri, torstaina ratsastin ponin "pitkästä aikaa" ja se oli todella todella hyvä ja hieno, meijän "uudella" kuolaimella.Vaihdoin sille olumpiat takas. Jooo o, pakko myöntää, että multa loppu osaaminen ton sen energia määrän kanssa, joten vaihdoin kuolainta joka vaikuttaa paremmin jotten joudu koko aikaa "roikkua" sen suussa. Miellyttävämpi myös ponille. :)
Perjantaina mulla oli taas estevalkku. Poni oli jotain niin parhautta, niin täydellinen turbo mopo!!! <3 Tällä hetkellä on semmonen tunne, että tulkoot mikä tahansa este eteen me mennään siitä yli kovaa ja korkealta! ;) kävelin pitkät alkukäynnit ponin kanssa ja aloin sitten keventeleen ravissa. Poni oli taas pörinä kone.
Pitäisi joskus saada videolle sen söpö innostus pörinä :D nytkin se alko sitä pitään kun näki, että esteitä kannetaan. Tuntuu, selkään, että se kasvaa 10cm innostuessaan. Ihan kun olisi isokin heppa. Hetken hölkän jälkeen ope pyysi meidät toiseen päähän maneesia ympyrälle. Ensin ihan vaan ravissa tultiin kahta puomia. Toinen puomi oli toisella puolen ympyrää ja toinen toisella. Jos ymmärsitte mitä selitän ::D poni kiehu jo tässä vaiheessa, yritti ryöstää laukalle, poikitteli, pomppi, ihan mahoton. Jouduttiin tuleen monta kertaa, että sain edes pari kohtuu rauhallista puomin ylitystä. Jatkettiin samaa juttua muuten mutta lisättiin joka puomin jälkeen voltti ja takas puomille eli yhden pääty ympyrän kun meni tuli neljä puomin ylitystä. Tää suju muuten hyvin, mutta poni yritti vaan "juosta alta", että pääsisi mahdollisimman nopeasti takaisin puomille. Tätäkin jouduttiin tuleen useaan kertaan, että se maltto.Ponny hönkötti meneen kuin joku veturi. Vaihdettiin suuntaa. Poni ajatteli, että jee, nyt laukan vuoro. Joten, ei muuta, kun poni seis ja hetken paikalla seisominen ja taputus. Käveltiin pikku matka ja uudestaan raviin. Tultiin taas kahta puomia ensin ilman voltteja ja sen jälkeen volttien kanssa. Tähän suuntaan L maltto jopa vähän paremmin, vaikka vieläkin se yritti kiihdytellä puomeille. Pieni käynti tauko.

Sitten tultiin näitä kahta puomia laukalla ja poni "sekos". Jessus, sitä pomppimista ja jalkojen polkemista. Puomille se ryösti, ampas ja pomppas ne ylitte ihan kunnon hypyllä ja väliin pienet "rodeot". Jouduin ottaan muutaman kerran seis ja peruutus. Jotta se oikeasti kuuntelisi mua, eikä veisi kuin "märkää rättiä". L tuli jo paremmin ohjan ja pohkeen väliin ja sain lopuksi muutamia kivoja rauhallisia puomin ylityksiä. Heh! Se kerran jopa pukitti puomilla. Oma persoonansa tämä poni tamma =D pieni käynti tauko.
Toinen puomi nostettiin ylös n.20cm ja tultiin ihan samanlailla, kun pelkkinä puomeina. L oli melkonen formula jälleen, joten seis esteen jälkeen ja vasta sitten uudestaan laukka, kun se oikeasti maltto. Se rynni pari kertaa ihan "hulluna" kaukaa ja veti melkoset pomput, mutta olipahan ainakin ponilla hauskaa. Nostettiin vielä 40cm ja tultiin sitä muutamia kertoja ja poni oli jo huomattavasti parempi, vaikka vieläkin se yritti kuskata. Käveltiin sen aikaa, kun tehtäviä muutettiin.
Alettiin sitten ihan kunnolla hyppään. Tultiin linjaa ristikko n.30cm, portti 70cm. Poni oli todella innoissaan ja teki taas linjan välissä ilo pukit. Tultiin väli 5 laukalla, en muista enään monta metriä se oli. Poni hyppäs tosi hyvin. Nostettiin ristikko 60cm pystyksi ja porttiin laitettiin puomi päälle 80cm. L vain innostu entisestään, kun esteet nousi. Jouduin ottaan linjan välissä seis ja sitten vasta, kun se rauhottu tultiin portti, koska se ampas pystyn jälkeen täysiä eteen. Tultiin pari kertaa kokorata leikkaalla olevaa okseria. Se oli ekana joku 60cm eli tosi pieni. Poni tuli hyvin siihen, hyppäs kovaa ja korkealta ;) Tapansa mukaan se taas potkas takajaloilla esteen päällä ilmaan, ettei vaan pudota puomeja. Joten se tuo hyppyyn lisää voimaa. Tämä on myös yksi syy miksen hyppää sillä ainakaan vielä isoo ratana varsinkaan kisoissa ilman valmentajan apua. Alettiin tuleen kolmen esteen "rataa". Portti 80cm, pysty 60cm linja ja siitä kokorata leikkaalle okserille 60cm. Tuli hyvä tasanen radan pätkä.
Nostettiin rataa ja muutettiin sitä vähän. Ensin okseri 80cm, sieltä toisenpuolen laine+vesimatto pystylle ja siitä pysty 70cm, portille 90cm. Tultiin lopuksi vielä yksi "isompi" rata. Ensi 90cm okseri, sieltä laine+vesimatolle 90cm, ja linja pysty 90, portti 100cm. Poni tykitti meneen ja teki mageita hyppyjä. Vautsi!! =) Tultiin vielä yksi seitsemän esteen rata, jotka kaikki oli yli 100cm. Poni veti kunnon kierrokset ja jouduinkin vetään seis ja odottaan taas rauhottumista. Poni veti viiden askeleen sarjan kolmella, heh =D "pieni" innostuminen. Mutta hyppyt oli todella todella hienoja sekä pyöreitä. Tolla radalla olis pärjätty tyyliarvosteluissa, tietysti ilman pientä rauhottumis kohtaa. Lopetettiin hyppääminen siihen ja loppu keventelin sen. Kävelytin loppu käynnit maasta noin 30 minuuttia. Poni sai paljon taputuksia ja kehuja. Tunti meni kaikin puolin loistavasti! Hyvät hypyt, paikat osu joka kerta ja molemmat me tykättiin. ==) ♡☆ seuraavaa tuntia odotellessa.
Nyt, kun täälläkään ei ole lunta tai jäätä, niin suosiolla nappasin tai oikeastaan pakosta laikalta hokit pois. Sillä nimittäin on ollut jo molemmissa takasissa haavat, jotka onneksi huomasin ajoissa ja vältytiin imppareilta. Nyt ei tarvitse niitä haavoja murehtia :) L:tä lähtee ihan hirveästi päästä ja jaloista mistä sitä ei ole klipattu, niin karvaa ja samoin meijän pikkuponit ovat ruvennut vaihtaan talvikarvaa kesäkarvaan. Ilmat ovat olleet niin lämpösiä, että ei se ole mikään ihme, jos karvan vaihtokin on vähän sekasin.
Kirjoitan omaan postaukseen tämän päivän huonosti menneestä kouluvalkusta. Mutta nyt lopettelen tämän tähän, ettei tule liian pitkä, tai tästä kyllä taisi tulla jo =] toivottavasti joku jaksaa lueskelle. Heippa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti