lauantai 17. toukokuuta 2014

☆20v☆

Tänään oli Laikan syntymäpäivä ja mittariin napsahti kunnioitettavat 20 vuotta!!!  =) Yleensähän hevosilla ikä lasketaan jo vuoden alusta, mutta mielestäni on hauska jollain tavalla muistaa ponin syntymäpäivää ja tapana meillä onkin tehdä ponille herkkukakku. Laikalla on upeat 20vuotta takana ja toivottavasti vielä monta edessä, sillä on kaksi hienoa varsaa sekä se on vienyt monta ratsastajaa isoille radoille asti. ♡☆

Laika on mulle valtavan tärkeä ja panostankin sen hyvinvointiin paljon.  Liikutan laikaa, treenaan ja kisaan sillä ihan sen mukaan miten se on innostunut,  mielestäni tuon ikäistä hyvän ja ison uran tehnyttä ponia on turhaa pakottaa tekemään mitää, mitä se ei haluaisi, laikalle taas tuo liikkuminen on todella tärkeää, se alkaa muuten entistä enemmän riehumaan. Jotkut jättää jo eläkkeelle tuossa 15v jälkeen, mutta esimerkiksi laikan "pää ei sitä kestäisi". Se on niin iki liikkuja, että haluaa aina lähteä töihin korvat hörössä, niin kauvan kun se on laikallekin kivaa ja mielekästä, niin jatketaan samaan tapaan.:) Eläinlääkäri sano, että jatka samanlailla, säännöllinen liikunta pitää kunnossa! Myös hierojalta tulee paljon positiivista palautetta varsinkin ikään nähden. On se aina niin ihana kuulla, että toinen on kunnossa ja voimissaan vaikka ikää tuleekin mittariin. ;)

                

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti