Tänään vapaan kunniaksi lähdin jo päivällä ratsastamaan laikan. Ehdinpähän sitten illasta laittamaan kaiken huomista varten valmiiksi. : )
Hain laikan laitumelta, jossa se tyytyväisenä söi vihreää loimi päällä. Tallissa otin loimen pois ja heitin sen kuivuriin, jotta se on kuiva sekä lämmin kun tulen ratsastamasta. Harjailin ponin pikaseen, laitoin kamat ja lähettiin kentälle. Kentälle on kävelymatka, joten siinä tulee hyvät alku käynnit. Pääsen heti kentälle päästyä aloittaan työskentelyn. Tälläkin kertaa aloitin laukalla. Alussa anna sen laukata hiukan reippaammin pidemmällä kaulalla. Saa venyttää kunnolla. Sen jälkeen alan kokoamaan, riippuen jos tuntuu "huonommalta" ratsastaa en kokoa heti paljon, vaan sitten vähemmän ja parantuessa kokoan sitten enemmän. Jos poni tuntuu heti hyvältä, kokoan ihan kunnolla.
Tänään poni oli erityisen hyvä, joten sain ihan kunnolla koota jo alussa. Tein ympyröitä, siirtymisiä ja temmon muutoksia. L oli hyvin kuulolla ja teki kaiken heti pyynnöstä. Toiseen suuntaan tein samoja tehtäviä alku verkaksi. Pidin pienen käynti tauon. Sitten aloitin tekemään muutamia väistöjä ja avoja laukassa, näissä on tärkeää että hevonen on hyvin avuilla ja sitä saa kunnolla koottua. Toisinaan tulen vastalaukkaa ja siitä vasemmalle väistö ja taas joskus tulen oikeassa laukassa ja vasemmalle väistö. Jos vain saan koottua laikan ja se on hyvin pohkeella, tekee se vasemmalle ja oikealle yhtä hyvin väistöt laukassa. Mutta jos laika pääsee liian "pitkäksi" lösähtää koko homma.... Tänään meni varsinkin vasemmalle hyvin. Avot ovat vielä helpompia kuin väistöt laukassa, en tiädä miksi mutta tuntuu, että se on meille helpompi. : D tai ainakin se sujuu paremmin.
Laukka työskentelyn jälkeen tein Helposta A:sta laukka ohjelman ja vauvauvau!!! Poni oli niin super, harmi kun ei ollut ketään kuvaamassa :/ pitkästä aikaa oli tunne, että ehkä kehtaan tänä vuonna mennä vielä sen A:n kisoissa, sehän oli tavoitekin ; ) ei sitä kokeilematta tiedä. Tuo laukka on niin hyvää ja hienoa, että sen kehtaan kyllä esittää, mutta se ravi! Noh, ehkä mä vielä opin. Onhan tässä aikaa. Osasta ohjelmaa olisin voinut saada ihan hyvin 7! Oli niin hyvän ja varman tuntuista menoa. Mutta palataanpa tämän päivän ratsastukseen takaisin eli ohjelman jälkeen päätin ottaa sen ratsastuksen "karmean" kohdan eli ravin. En tiädä miten saan aina "pilattua" laikan hienon ravin, en osaa esittää sitä täydessä loistossaan, tiedän että se osaa kun olen sen nähnyt, mutta silti... ongelmana on se etten osaa istua siellä kunnolla, kyllä keventäen onnistuu ravissa hyvin, mutta ei harjoitusravissa. Laikalla on poniksi isot ja korkeat askeleet, jotka ei auta yhtään asiaa.. mutta kyllä, joku päivä mä vielä osaan!
Olen ihminen joka yrittää aina täydellä teholla ja haluan aina olla hyvä, varsinkin ratsastuksessa, siinä kun ei koskaan voi olla valmis. Joten tämän harjoitusravin opettelusta on tullut nyt kesän harjoitus 1!! :) hiljaisessa ravissa osaan kyllä istua, mutta kun pitäisi ponin ravata eteen ja ylös takajalat mukana, tulee mulle istunnan kanssa vaikeuksia. Jalat vispaa ja pompom... äääh, todella ärsyttävää. Ihan varmasti opin vielä, nimittäin tänäänkin kun sitä treenasin sain uuden Ahaa- elämyksen, nimittäin olen unohtanut pitää itseni rentona (onko multa uutta?) ja se tärkein eli käytä niitä vatsalihaksia, niin mitä ei mulla sellasia ole, ok no on jonkunlaiset, kai? :D heti kun rentoutin itseni ja käytin vatsalihaksia, joustin ja myötäsin askeleen mukana, tsadaa! Mitä tapahtu? Mä istuin siellä ja vielä aika hyvin ;) jeee!! Ratsastin tällä samalla tavalla ravia loppuksi vielä hetken ja vaude mitä ravia poni veti, se muoto ja kaikki.... ☆
Eihän tietenkään vielä osaamista ole istua hyvin missään lisätyssä ravissa, mutta alotellaan vähän kerrallaan. Tosiaan olen ennen osannut istua harjoitusravissa, mutta siinä vaiheessa kun olen oikeasti oppinut ratsastaan laikaa ja saanut siitä oikeata liikettä esille on myös istuminen harjoitusravissa vaikeutunut. Noh, nyt sitten opetellaan. :) mulla jäi tämän päivän ratsastuksesta kyllä niin hyvä fiilis että... Tämä harjoitusravin opettelu kuuluu jatkossakin meidän treeniin, niin eiköhän se siitä sitten. Ensi viikolla minä lähden reissuun, niin poni saa muutaman vapaa päivän, L on kyllä sen ansainnut! ♡
Mutta nyt lähden nukkumaan, että jaksan aamulla herätä aikasin, kun mulla on parturi ja sitten koululle valmistujaisjuhliin! ♡☆ HEIDO!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti