Menin taas kotona nurmella ja alku käynneissä poni oli todella levoton ja hermostunut ötököistä, minä kun jälleen unohdin laittaa ötökkämyrkkyä :/ ajattelin, että mitähän tästäkin vielä tulee, kun poni tuntuu samalta, kun edellis päivänä, jolloin poni oli aluksi ihan kauhea ratsastaa..
Mutta, kun otin ohjat käteen, niin poni alkoi heti hakea muotoon. Siinä vaiheessa huomasin, että tänään sujuu ratsastus hyvin, kun poni tuntuu heti näin rennolta ja pehmeältä. Aloitin ravailemalla isolla ympyrällä. Ponny oli todella kiva. Tein muutaman siirtymisen ja ne onnistui kerrasta. Poni oli heti hyvin pohkeella ja kantoi itsensä, kannatti edellisenä päivänä hikipäässä tuupata, niin kauan että sai ponin oikeasti läpi, eikä luovuttaa, vaikka niin meinasin tehdä, kun epätoivo hiukan iski.
Otin melkein heti laukkaa myös isolla ympyrällä. Poni oli niin super, se meni niin hienoa letkeän pyörivää laukkaa! :) tein myös laukasta raviin muutaman siirtymisen ja nekin onnistui heti. Oli niin kiva ratsastaa ponilla joka oli vihdoin alusta asti pohkeella! Pääsi niin kuin kunnolla ratsastaan alusta asti, vihdoin. Näistä ratsastuksista pitää nauttia, kun kaikki vaan kolahtaa kerrasta!
Vaikka mulla oli koulusatulan innostuin kuitenkin tuleen muutaman kerran 50cm pystyn. Kerrankin kun oli suojatkin jalassa koulusatulan kanssa. ;) poni oli todella liekeissä ja hiukan keräs kierroksia. Tulin sitä pienellä ympyrällä, että sain sen pidettyä. Ekat hypyt oli kuin olisi mennyt jonkun metrin esteen :D jouduin ympyrällä välillä pysäyttään ponin ja rauhottaan tilanteen, kun kierrokset oli siellä kolmessasadassa.. Mutta kyllä meillä molemmilla oli hauskaa! Vähän liiankin. En ottanut kun noin seitsemän hyppyä ja lopettelin siihen. Lopuksi vielä ravissa hain sitä Vau fiilistä ja tulihan se sieltä. JES, loppuun vielä eteen alas ravailut. Loppu käynnit käveltiin tiellä.
Poni pääsi koko suihkuun ja karsinaan kuivattelemaan. :) hieno poni! Kunpa se olisi aina noin "helppo" ja kiva ratsastaa. Olisi kiva välillä voida keskittyä muuhunkin ratsastuksessa kuin siihen, että poni vetää kolmeesataa alta ja ei kuuntele yhtään...
Tämmöistä, oli kiva välillä kertoa positiivisestä ratsastus kerrasta alusta asti. :) itsellenikin jäi niin kiva fiilis. Ystäväni ypäjältä tulee ratsastamaan Laikan joku päivä kunnolla ja hyppää sillä taas isompaa, jos saan luvan laitan tänne kuvia ja mahdollisesti myös videota. Hänen jälkeensä poni on aina niin kiva ratsastaa. Varsinkin kun Laika pääsee hyppään ihan kunnolla ;) viime kesänä he hyppäsivät 125cm radan pätkän ilman ongelmia.
Palataan taas ensi viikolla kuulumisten kera!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti