Tosiaan otsikko kertookin, että elokuu meni ohi ilman valmennuksia, en tiädä miksen käynyt yhdelläkään tunnilla... Jotenkin koko kuukausi meni ohitte muutenkin, niin etten tajunnutkaan :D tuntu, että se kesti vain vklp:n...
Mutta nyt uudella tallilla treeni into on palanut. Kesällä kävin muutenkin hyvin vähän missään valkuissa, kun poni oli kotona, vietin enemmän aikaa kavereiden parissa. Ei vaan yksin innostanut treenailla, kun valmentajia on muutenkin vaikea saada yhden takia. :/ nyt tilanne on muuttunut! Lupasin ittelleni, että vähintään se 2krt kuukaudessa pitää käydä valmennuksessa. Ei enää pelkkää rentoilua, vaan pitää miettiä talveksi tavoitteita ja olenkin niitä jo jonkin verran listannutkin. Teen siitä myöhemmin oman postauksen..
Alku viikosta vihdoin kaverin kanssa otettiin puhelin käteen ja kysyttiin valkkua tämän viikon lopulle. Saatiin sovituksi perjantai eli eilinen päivä. Olen odottanut perjantaita keskiviikosta asti kuin "kuuta nousevaa". :)
Mentiin tallille viiden aikaan, kun tunti alkoi kuudelta. Ekana kannettiin esteitä varastosta kentälle valmiiksi. Sen jälkeen haettiin ponit ja alettiin laittaan, niitä rauhassa kuntoon. 17.45 lähettiin kentälle, että ehdittiin verkkaan askellajit läpi ennen kun valkku tulee.
Laitoin oikein kannukset jalkaan. Kävelin pitkään löysin ohjin kunnes aloin hiukan taivutteleen käynnissä. Oli muuten kiva, kun poni oli heti pohkeella kunnolla. Tein vähän väistöjä ja poni teki ne tosi hyvin.
Ravissa aloitin siirtymisillä. Poni oli kiva ravissa, kuuliainen mutta reipas. Siirtymiset ihme kyllä onnistui hyvin :D otin vielä hiukan verkka laukkaa. Sitte tulikin jo valmentaja..
Hetki juteltiin miten on menny jn. ja siinä samassa hän laittoi esteitä.
Eli ensin tultiin "haitari" muodossa pääty-ympyrällä nuo kolme puomia normiväleillä. Siitä jatkettiin pitkää sivua pitkin lyhyelle sivulle jossa oli viisi puomia lyhyillä väleillä. "Haitari" puomit meni paremmin, kuin nuo viisi, koska laika oli taas mukavasti eteenpäin pyrkivä ja se ei ois malttanut keskittyä yhtään. Meidän ongelmana on nuo pienemmät esteet ja varsinkin yksittäisten puomien ylitys, se on semmosta "räiskimistä". En jaksa ratsastajana keskittyä niin pienillä esteillä loppuun asti ratsastamiseen, koska tiedän että niistä päästään vaikka ravilla ylitte :D tästä pitäis päästä pois, on se sitten puomi tai 120cm okseri, niin aina pitää muistaa ratsastaa ja tehdä töitä "täysillä" loppuun saakka.
Jouduin moneen kertaan tulemaan nuo viisipuomia, kerran poni tyyliin ravasi vain "läpitte". Pitää alkaa meneen useammin puomeja ja varsinkin juuri lyhennetyin välein, kun pitkät välit ei tuota mitään ongelmaa, mutta sittenkin ponin pitäis lyhentyä, niin ei tuo mitään, se ei vaan malta... Eikä asiaa auttanut se, että Laikan mielestä pelottava leija syö pieniä poneja ja sen takia meinasi alkaa taas keulimaan. Ärhhh.. Poni ja sen ajatus maailma :D piti vaan kääntää päätä pois pelottavasta pois päin ja saada sen "katse" puomeihin. Piti kerran ottaa seis ja vähän ennen puomeja takaisin raviin, niin sitten sain sen pysyyn puomeilla ihan lyhyenä ja aika rauhallisena. Tultiin samaa tehtävää toisinpäin.
Sitte "haitari" puomeista keskimmäinen nostettiin toisesta päästä ylös n.30-40cm. Tämä pääty-ympyrä tultiin laukassa ja muuten taas jatkettiin viisi puomia ravissa. "Haitari" tehtävän poni tuli hyvin, mutta yhä edelleen viisipuomia tuotti ongelmia, kun poni ei vaan malttanut, ei ainakaan asiaa auttanut se että oli pikkusen jo estettäkin mukana. Tultiin tätäkin myös toisesta suunnasta.
Seuraavaksi vaihdettiin tehtävää kolmen esteen jumpaksi, kuva tuossa ylhäällä^
Ensin tultiin tuota ekaa puomia ja sitten keskimmäistä pystyä, joka tosin oli aluksi ristikko. Eli ensin ympyrä puomin yli ja sitten toinen ympyrä ristikon yli. Ristikko meni tosi hyvin, mutta puolille poni taas ryki, joten tulin siihen useamman kerran, jotta sain hyvän ja rennon ylityksen. Sitten ristikko nostettiin pystyksi n. 50cm. Paikat osu ihan kivasti ja poni oli jees ratsastaa. Sitte vaihdettiinkin jo vähän tehtävää eli ensin ympyrällä puomi, sitten pikku pysty, mutta pystyn jälkeen jatkettiinkin vasemmalle eikä oikealle ja sieltä sitten takasin pystylle ja pystyn jälkeen jatkettiin oikealle, pystyllä siis piti vaihtaa laukka kaksi kertaa.
Tykätään molemmat ponin kanssa näistä vaihto tehtävistä, ehkä johtuu siitä, että se me osataan ; P tää tehtävä menikin ihan nappiin. Vaihdettiin jälleen tehtävää. Nimittäin seuraavaksi tultiin kaikkia kolmea, niin että eka ympyrä puomin yli, toinen pystyn ja kolmas okserin. Korkeudet oli pystyssä ja okserissa 50-60cm. Muutama paikka pystylle ei mun mielestä ollut kauhean hyvä, muttei huonokaan. Tämmöiset kääntämis tehtävät sekä se että pitää ympyrällä saada esteellä kuitenkin suoristettua hevonen on todella hyviä ja tärkeitä tehtäviä. Poni nyt lampsi vaan formulana menemään, ei se kauheasti noin pienistä välitä. Mulle nostettiin pysty 70cm, samoin okseri. Tuli heti paremmat hypyt.
Sitten nostettiin eka puomikin minipystyksi, muuten tultiin ihan sama tehtävä kun tuossa ylempänäkin^ nostettiin sitten vielä mulle sinne 90cm ja tulin saman tehtävän, kun ylemmässä. Poni hyppäs tosi kivasti! :) heti itekkin innostuin enemmän, kun oli edes vähän korkeutta. Ei se korkeus ole mulle tärkeää, mutta on se kiva, kun poni hyppää kunnolla.
Lopuksi tulin vielä eka minipysty ympyrällä, sitten keskimmäinen pysty oikealta (90cm ) ja suunnanvaihto vasemmalle ja takaisin pystylle vasemmasta ja taas laukan vaihto oikealle. Iha paras tehtävä ja super poni! Se vaihtaa niin super helposti muutenkin laukat, niin eipä tuossa esteellä tarvitse, kun katsoa kohti seuraavaa estettä, niin se kyllä vaihtaa. :) hypyt oli ihan loistavia, tunnin parhaat! Se oikein käytti selkäänsä ja tuntu muutenkin kaikinpuolin tyytyväiseltä itsekin menoonsa. Lopetettiin sitten siihen. Laika alkoi vaan entisestään kuumiaan, kun piti lopettaa, joten valkku sano, että anna sen vielä rennosti laukata. Olin ihan että whata? Aina kaikki on sanonut, että sun pitää vaikka röyhkeämmin tehdä puolipidäte tai ohjata se aitaan. Mutta annoin sen sitten vielä hetken laukata ja otin sen sitten vasta raviin, niin vaude! Poni suostu ravaan, siis laika juuri hyppäämisen jälkeen! Melkoinen saavutus. Tämä siis sopii tuolle ponille paremmin kun hyvin, antaa sen vielä hyppäämisen jälkeen pikkusen laukata ja sitten vasta loppu ravit, niin se ei hötkyile varsinkaan niin paljoa. Tulipahan saatua uusi hyvä vinkki! Jes :) tarkoitus on kuitenkin saada hevonen hyppäämisen jälkeen rennoksi, eikä ennestään vaan jännittyneemmäksi. Eikä mielestäni tuossa ole mitään pahaa, että vielä hyppäämisen jälkeen antaa vähän laukata. En ole tätä ennen itse kokeillut, kun aina sanottu, että ei. Olen käynyt niin monien erilaisten valkkujen tunneilla, että kaikilta tulee opittua aina uutta. Erilaisia opetustapoja ja tyylejä on niin monia, kaikki ei sovi kaikille hevosille, joten, kun käy eri ihmisten tunneilla niin sieltä voi poimia niitä omalle hevoselle sopivia sekä itselle. eikö vain? Itse ainakin tykkään käydä eri ihmisten tunneilla.
Mutta näin, tämän talven treenikausi siis korkattu ja hyvillä fiiliksin. :) valitettavasti ketään ei ollut kuvaamassa, kun kaverikin oli ponillaan samalla tunnilla.
Seuraava postaus tulee varmaankin vasta ensi viikon alussa. Joten sinne asti heippa!
Koko kesä niitettiin poneille omalta pellolta heinät :) mäkin jopa kuudelta aamulla hereillä KESÄLLÄ niittämässä.. Huh, melkonen saavutus multa. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti