Ratsastamaan lähdin ihanassa auringonpaisteessa vain toppi ja ratsarit jalassa. Yleensä saa pitää villasukkia ja kolme paitaa päällekkäin. : D
Fiilis oli jo ratsastamaan lähtiessä hyvä, joten uskoin treenien onnistuvan.
Tällä kertaa en verkannut laukassa vaan ravissa. Keventelin ponia ravissa rennosti kenttää ympäri "ilman" paineita, saaden sen heti alusta asti rennoksi. Aloitin heti niillä siirtymisillä. Ensin oikeaan suuntaa joka meni viimeksikin paremmin.
Ratsastin hetken ravia taivutellen keskiympyrällä. Sen jälkeen aloitin ratsastaan siirtymisiä ravista->käyntiin ja käynnistä ->raviin. Aluksi ei taas onnistunut, mutta hetken päästä "palaset loksahti paikoilleen" ja siirtymiset onnistui hyvin. Ne oli pehmeitä ja poni oli rento. Koska ravi käynti siirtymiset onnistui noin hyvin, otin melkeinpä heti laukka ravi, ravi laukka siirtymiset. Ne onnistuikin melkein heti! Vau :) pitkästä aikaa onnistuttiin näin nopeasti. Kyllä olin yhtä hymyä tämän jälkeen.. Yleensä on nimittäin mennyt vähintään se vartti, että olen saanut kirahvilta muistuttavan ponin edes jotenkin hidastaan.
Päätin tehdä välissä muuta tehtävää ennen kuin otan vaikeamman suunnan. Vähän väistöjä ja avoja, jotka jumppaa ja "avaa" mukavasti ponia. Varsinkin kyljistä, jotka jää helposti "taipumattomaksi". Tein pitkästä aikaa myös pari etu-ja takaosakäännöstä. Meinasi olla molemmilla vähän hukassa koko homma, mutta ihme kyllä me siinä onnistuttiin hyvinkin muutaman kerran jälkeen. :D
Vasempaan suuntaan aloitin ihan vain ravaamalla ympyrällä ja taivuttamalla ponia sisälle ja ulos. Sen jälkeen aloin tekemään siirtymisiä ravista käyntiin. Aluksi taas poni nosteli päätä ylös siirtymisissä ja oli jännittynyt. Ratsastin tiiviimmin istunnalla ja tuin pohkeella, niin tuli muutamia todella kivoja siirtymisiä. Päätin ottaa heti perään ne laukka ravi siirtymiset, nyt kun poni tuntui olevan aika kivasti pohkeella. Aluksi tietysti taas poni kokeili, että onko pakko laskee raville ja kisko päänsä taivaalle. Ei auttanut muukun ottaa poni kokonaan pysähdykseen ja rauhoittaa se. Poni yritti heti laukalle, kun hiukan hölläsin ohjasta. Odotin vielä hetken että poni rauhoittuisi ja otin sitten käyntiin. Otin vielä muutaman käynti->ravi siirtymisen ja sitten vasta uudestaan laukka ravi siirtymisiä. Ei taas ekat ollut mitään parhaita, mutta sitten tuli itselle se fiilis, että nyt loppu! Kyllä me osataan, nyt me onnistutaan. Kun ratsastin oikeasti "täysillä" ja keskityin siihen, että se poni oikeasti kuuntelee mua, niin alkoi homma toimiin ;) Vau! Tuli todella hyviä siirtymisiä. Parhaita mitä on hetkeen tullut vasempaan suuntaan. Koulupistetaulukossa oltaisiin saatu 7-8! Jälleen hymyilevä ratsastaja ;)
Päätin ratsastaa ponia vielä laukassa. Muutamat vaihdot ja väistöt. Vatsalaukussa aluksi oli hakemista, mutta kun muistin tukea ponia pohkeella, niin alkoi hyvin sujumaan. Ei olla taas hetkeen tehty vastalaukkoja, tarvisi niitäkin tehdä useammin, jotta ne olisi "rutiinia". Yhdessä vaiheessa ne kuulu melkein päivittäin edes jotenkin meidän treeniin, mutta nyt taas on vähän jäänyt. Päätin kokeilla "riskillä" ottaa koko kentällä siirtymisiä, nyt kun poni oli niin hyvin pohkeella. En löydä sanoja edes siihen kuinka hyvä fiilis mulle tuli siitä, että onnistuttiin laukasta käyntiin siirtymään Pehmeästi ilman päätä taivaisiin tyyliä ja vielä koko kentällä, kun meillä noi siirtymiset ympyrälläkin ravista käyntiin tuottaa ongelmia. Laika on aina niin energinen, että nuo siirtymiset ei ole mitään helppoja tai kauniin pehmeitä. Joten silloin, kun ne onnistuu todella hyvin pitää olla erittäin tyytyväinen. :) niin kuin tänään!
Lopuksi vielä vähän ratsastin ponia ravissa ja se oli todella upea! Wow, fiilis oikein tuli. Otin vielä loppuun eteen alas ravit. Poni oli treenin jälkeen ihan hiessä ja vaahdossa. Kunnon taputukset ponille, oli meinaan tyytyväisen oloinen poni sekä ratsastaja :) kotona poni pääsi koko suihkuun ja laitumelle pitkästä aikaa hetkeksi, ihan ansaitusti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti