Eilen lähdin päivästä ratsastamaan siinä toivossa ettei vielä ala satamaan, mutta tietysti mun tuurilla alkoi satamaan ja niin paljon että kotiin päästyä olin aivan litimärkä ::D hupparistakin olisi saanut rutistaa vettä vaikka kuinka.. No mutta jatketaan siitä pääasiasta eli ratsastuksesta.
Meiltä on kentälle kuitenkin sen verran matkaa että pääsen heti perillä aloittaan työt. Olen vaihtelun vuoksi verkannut ponia nyt ensin laukassa. Yleensä otan ihan vain muutaman kierroksen molempiin suuntiin.
Poni oli todella energisellä päällä, joten päätin ottaa sen heti töihin. Aloitin keventelemällä ravissa muutamia ympyröitä, niin että asettelin ponia vuoron perään ulos ja sisään. Sitten istuin harjoitusraviin ja hain aluksi vain sitä omaa istuntaa ja rentoa kättä. Heti kun oma ratsastus oli kunnossa poni meni kuin unelma pehmeä, lennokas, käytti selkää, rytmi ja tuntuma! JES, näitä hainkin. Otin välissä vähän laukkaa ja poni yritti kuskata mua ihan kunnolla, joten poni vaan seis, rauhoittelu ja uudestaan. Laukka alkoi paraneen koko ajan, pöyristyi ja alkoi "rullaan" kunnolla.Otin takaisin raviin ja jatkoin tehtävillä, ensin muutamat väistöt ja avot. Niillä lähinnä jumppaan ponia, kun niissä ei kauheasti ole meille ongelmia.
Alotin tekemään meille vaikeaa tehtävää jossa poni kuumuaa ihan hirveästi eli siirtymiset. Ihan vaan alotin muutamalla käynti ravi siirtymisellä. Poni tietysti hermostui, kun ei päässyt laukkaan, joten jouduin moneen kertaan pysäyttään sen. Jouduin tekeen monia toistoja jotta sain edes muutaman onnistumisen, kertaus on opintojen äiti ;) ravista laukkaan oli hiukan helpompi, mutta poni oli turhan räjähtävä, siirtymiset saatto toisinaan muistuttaa enempi raketin lähtöä. Saatuani muutamat hyvät lopetin sen tehtävän siihen.
Kokeilin loppuun koota ponia niin paljon että se laukkasi lähes täysin takajalkojen päällä, niin kuin laukkapiruetissa ja Vau! En ole varmaan ikinä saanut koottua sitä niin paljon,kun eilen. Siitä ne piruetit lähtee ;P noh, ei ny sentään, mutta voidaan me tehdä meidän omia "piruetteja". Loppuun otin eteen alas ravit. Poni sai paljon taputuksia, oli se niin hieno!
Jäi treeneistä kyllä niin hyvä fiilis, että voi olla ensi kuun tavoite jo se A kisoissa! ;) ainakin tällä hetkellä mulla on niin vahva olo meidän osaamisesta, vihdoin! Me osataan, me pärjätään kunhan minä muistan RATSASTAA!!! Poni osaa se ei ole siitä kyse, vaan mun pitää olla yhtä täysillä mukana, ei poni voi mua aina yksin tsempata mun pitää olla yhtälailla mukana menossa, jollei vielä enemmän. :). Nyt kun itsellä on kova halu treenata ja yrittää parhaansa, niin mikään ei estä, mutta kuitenkin yhä edelleen mikä on ollut mulle aina tärkeintä on se, että meillä molemmilla on kivaa! Joten me pidetään treenailun lomassa myös kivaa maastoillen, uiden, nurmikentällä baanaillen jn.
Heinäkuussa käydään kisoissa, on mun synttärit ja festarit. Siinä ne tärkeimmät vissiin sitten on :D ainahan niitä extempore reissuja tulee, mutta niitä en tähän toki voi laittaa, kun en itsekään tiedä...
Eipä tässä kai muuta palataan ja muistakaa laittaa erikoispostausideoita! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti