Poni oli ihan innoissaan ja se jotenkin arvaa kun lähdettiin pitkästä aikaa kaksistaan matkaan, että nyt saatetaan päästä myös laukkaamaan. Tiet oli tosi hyvät ja mentiinkin joku vajaa kahdeksan kilometrin lenkki. Käytiin myös "hiittiympyrä" laukkaamassa, siellä kun ei tartte pelätä autoja. En kuitenkaan antanut sen mennä ihan täysiä, koska en saa sitä takas tai sitten se tekee jotkut rodeot, niin että lennän sieltä :D
kuitenkin laukattiin sen verran reippaasti, että kyyneleet valu silmistä. Tuo "revittely" avaa hyvin lihaksia.
Torstaina piti olla hyppypäivä, mutta se siirty. Pääsin muutenkin vasta illasta ratsastamaan joskus kaheksan aikaan, joten ekaa kertaa joutui laittamaan kentälle oikein valot, mutta onneksi tuolla on todella hyvät valot, joten ei hätää vaikka joutuu pimeällä menemään :) tehtiin ihan nopea n.20minuutin askellajit läpi ratsastus. Poni oli todella kiva ja hieno. Sitä on nyt hierottu useasti, joten sekin varmasti vaikuttaa sen ratsastettavuuteen. Onhan se lähes aina hyvä ratsastaa, semmoinen perus, mutta nyt se on ollut niin super kiva! Ihan parhaimmillaan...
"Joululahjaksi" poni pääsee Ekohepoon johkin hoitoon ;) katson sitten myöhemmin, että mihkä tai mitä.
Eilen mentiin kentällä ja koska meiltä jäi se hyppypäivä pois, niin laitoin yhden jumpan kentän päätyyn. Sitä yleensä teen toisena hyppykertana viikossa eli puomi-pikku pysty- puomi. Ensin ratsastin askellajit läpi ja sen jälkeen aloin tulemaan jumppaa eka oikeasta suunnasta. Ponilla oli vähän hauskaa ja se yritti tulla puomin ja pystyn yhtä aikaa :D olin siihen varautunut, joten ei tullut yllätyksenä... Laika teki tätä samaa joskus jumppasarjoilla. Se on aikas pelottavaa, jos se hyppääkin kauheen jättipompun kahden esteen yli. Mutta joo.. Ekat ylitykset oli melko nopeeta yli vaan menoa, mutta sitten se taas vähän rauhottu. Toisesta suunnasta tulin kans muutamia kertoja. Vaihdoin vähän tehtävää tullen vinosti ensin oikealta pikku pysty ja puomi. Poni ryki tälle tosi paljon, joten jouduin tuleen monta kertaa enne kun sain edes jotenkin "siistiä" menoa. Sitten tulin vasemmasta vinosti puomi-pikku pysty ja poni rykäs pari kertaa niin, että yksinkertaisesta se vaan laukkas yli :D
Päätin kokeilla tulla (tyhmä minä, kun poni oli muutenkin ollut viikon hyppytauolla, omien kiireiden takia) ravissa tämän jumppiksen ja se on meille molemmille vaikeeta, kun Laika on tommonen kuumis. Joko se esim. nostaa väkisin laukan, menee ravi/laukkaa,ryssää täysiä vaan läpi tai jotai tuon tyylistä.. Noh, monta kertaa se vaa ryntäs laukalle, en pystynyt pitään sitä ravissa. Kerran sain meneen sen ravissa, mutta oli se melkosta sählinkiä :D heh! Loppuverkkasin vielä ja sitten lähettiin kaverin kanssa poneilla käveleen maastoon.
Tänään lähetään poneilla pitkälle maastolenkille, mikäli ei ala sataa, pieni tihku ei mitään haittaa. Palataan taas myöhemmin !
Heippa ja oikein mukavaa vklp ja lomaa(niillä keillä on)!! =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti