Siinä sitten pimeässä, hiukan kirpeässä syysillassa, hymy yltyen korvasta toiseen... Mietin hiukan asioita. Ihan vakaviakin... Millaista elämä olisi ilman laikaa, tiedän että se hetki koittaa joskus, mutta mitä sitten sen jälkeen?
Toisinaan mietin että haluan uuden hevosen ja toisinaan taas en.. Tiedän, että jos mulla ei olisi yhtä rakasta hevosta kuin Laika, olisin sen ajat sitten myynyt, mutta vahva side tuohon poniin pitää sen vieläkin mun rinnalla. Olisin voinut sen parivuotta sitten myydä, kun ponivuodet loppu ja ostaa tilalle uusi hevonen. Noh, mutta tälläkin kertaa puhu tunteet ei järki. Mun sydän ei vaan anna periksi luopua tuosta nappisilmästä, ei vaikka välillä siihen meneekin hermot.. Järjen mukaan mun olisi kannattanut myydä se pois tai antaa ylläpitoon ja siirtyä hevosen kanssa eteenpäin. Valmentaja olisi tietenkin näin halunnut tapahtuvan samoin "mun järki". Tälläkin hetkellä voisin kisata kansallisia luokkia siinä missä muutkin.. Mutta valitsin toisin. Se on mun oma päätös ja olen siitä ylpeä.
Mulle olisi tullut itselle tunne, että heitän vanhan romukoppaan ja otan uuden tilalle, mutta ymmärrän hyvinkin heitä jotka siirtyy poneista hevosiin, niin on pakko tehdä jos haluaa edetä. Minä voisin edetä avoimissa luokissa eteenpäin, mutta miksen sitten etene? Noh, yksinkertaisesti.. Mua ei ainakaan tällä hetkellä kiinnosta. Katsotaan sitten joskus.. Olen löytänyt hevosten kanssa touhuamisesta muutakin kiinnostavaa, kun se kisoista tullut jännitys.. Kyllä, kaipaan sitäkin, mutta en enää niin usein. Ikä teettää sitä, että haluaa tasaista elämää :P
Ehkä joskus laikan lähdettyä taivaslaitumille tai oman elämän sen salliessa (opiskelut esim.eka alta pois) niin voisin sen hevosen hankkia. Mutta katsotaan mikään ei ole varmaa.. Mulla ei kuitenkaan ole tavoitteita päästä kisaan olympialaisiin, MM-kisoihin, PM- tai muihinkaan isoihin kisoihin, ei ole koskaan ollutkaan eikä tule, tiedän sen. En halua ratsastuksesta ammattia, vaan mukavan harrastuksen ja jos joskus taas innostun kunnolla kisaileen esim. sen hevosen myötä, niin se on vaan mukavaa yhdessä tekemistä, omien taitojen mittaamista jn. Ei muuta! En lähde hakemaan mitään sen suurempaa menestystä vaan ihan omaksi huvikseen jos kisailen.. Mulla on kuitenkin elämään paljon suunnitelmia ja siihen ei edes sopisi hektinen ammattiratsastaja ura.. Ei, eikä musta siihen olisikaan.. En ainakaan usko.
Yksi suurista unelmista, mikä ei varmaan kyllä toteudu :D on, että saisin kuvan laikasta, mun oma lapsi sen selässä.
Olisi niin ihanaa, pitää Laika loppuun asti ja se saisi nukahtaa vanhana ja tyytyväisenä ponina, kesällä laitumelle, minä sen vierellä loppuun asti... <3
Se on ihan 100% varma asia, että Laika ei tule koskaan lähtemään multa myyntiin, se on semmoinen asia josta tulen pitämään huolen. Sen ei tarvitse enää tottua uuteen perheeseen ja uusiin tapoihin, vaan pysyy mulla! Laika saa tehdä sitä mitä rakastaa, niin pitkään kuin mahdollista eli liikkua säännöllisesti. Se on sille niin kaikki kaikessa, tuntea itsensä tärkeäksi, pääsemällä liikkumaan ihmisen kanssa, tekemään töitä. Laika taistelee Aina loppuun asti ja tekee töitä 10! Koko sydämestään.. En olisi voinut löytyy parempaa opetusponia niille muutamille ponivuosille, vaikka joskus äidille itkinkin, että haluan vaihtaa pois tuon kamalan vaikean ponin :D ja haluan semmosen automaatin. Onneksi näin ei tehty, en olisi oppinut niin paljon mitä nyt. Meillä on toivottavasti vielä paljon yhteisiä vuosia jäljellä, jotta ehdimme opettamaan vielä toisiamme.
Jossakin vaiheessa aihe hevosen lopettaminen oli niin kova pala mulle, etten pystynyt sitä laikan kohdalla edes ajattelemaan, mutta luettuani aivan ihanan englannin kielisen kirjan jäähyväiset, muttei hyvästit kirjan, sai mut "heräämään". Joskus se tilanne tulee vastaan, aivan väistämättä. Joillekin aikasemmin kun toisille... Olen siitä vanhemmillekin puhunut ja joillekin kavereille, että laikaa ei saa jättää seuraponiksi, se ei tulisi sitä kestämään, sydämestään täysin kuuma ja eloisa hevonen masentuisi ja sen elämästä puuttuisi valo... Tiedän, että kun tulee se tilanne on se mun elämän vaikein päivä, aivan varmasti, mutta mitä en tekisikään rakkaimman puolesta. Siinä vaiheessa pitää ajatella järjellä, ei tunteilla.
" Minä kestän sen kivun rinnassani , mutta sitä kipua en kestä, että joutuisin katsomaan sinun kärsivän"
Vaikkei laikalla voisi enää koskaan hypätä ja se on mun oma suosikkilajini, niin silti pystyisin luopua esteistä, sillä ei ole väliä kunhan saan pitää laikan luonani, se on tärkeintä! :) niin kuin muidenkin hevosten kanssa, mutta erityisesti laikan ja muiden vanhojen hevosten kanssa pitää olla erityisen tarkka hoidosta, liikutuksesta, ruuasta jn. jotta saadaan pitää ne mahdollisimman pitkään luonamme. Kolme tärkeintä asiaa on mielestäni riittävästi hyvä laatuista heinää, säännöllistä+monipuolista liikuntaa ja säännöllinen hyvä kengitys. Ohan niitä vaikka ja kuinka paljon, mutta tässä mielestäni kolme "pää-asiaa" jotka vie pitkälle jo...
Joo.. Tästä tuli taas aika sekava. Samaan aikaan meinasi pukata vaan montaa eri asiaa. Pääasia näin tiivistettynä oli kuitenkin se, että kuinka voi "pienistä" asioista olla onnellinen, kuten siitä, että saan omistaa noin ihanan ponin kun Laika! <3 en tarvitse siihen onnellisuuteen mitään miljoonan GP tykkiä, vaan tuon pienen ruskean ponin, joka haluaa tehdä mun kanssa töitä täysillä! Se tunne on niin sanoin kuvaamaton, että isona eläimenä Laika tottelee mua..
(lähes aina :D ) vaikka se vois iha hyvin olla tottelematta, mutta se ei halua..
"Me tehdään yhdessä töitä, me ollaan tiimi, puhalletaan yhteen hiileen, tsempataan toisiimme, ajattellaan yhdessä, me ollaan voittajii" <3
Ihana kirjoitus <3 ootte Laikan kanssa upea pari!
VastaaPoistaKiitos <3 :) niin tekin Oodin kanssa!
Poista