Oho, ihan jäänyt tämä kirjoittaminen... Viime kuulumis postauksesta on aikaa jo hetki.. Välissä olen kyllä julkaissut kaksi erikoisempaa postausta, mutta mennään nyt taas kuulumisiin, vaikkei meille nyt "erikoisempaa" kuulukaan :)
Hmmmm... Muisti vähä pätkii, mutta veikkaisin, että viikolla 41: perjantaina tuupattiin kentällä, la tai su mentiin koulua ja toisena päivänä oltiin sitten piitkällä maastolenkillä, matkaa kerty taas semmoinen vajaa 20km ja aikaa kulu 2-3 tuntia, koska kävellään lähes koko matka. Nimittäin kaupungissa kun asutaan, niin hyvin vähän täältä hyvä pohjaisia hiekkateitä löytyy, jossa voi esim. laukata :D
Maanantaina oli siis "hyppy" päivä. Sen takia tuo hyppy heittomerkeissä, että esteet oli max.50cm joten ihan kavaletti jumpasta oli kyse. :) meillä oli takana taas yli viikon hyppytauoko, joten energiaa löyty ponista ja ihan liikaa! Kentällä oli kolme estettä, yksi sarja ja yksittäinen pysty. Tein nopean alku verryttelyn, niin että poni oli pohkeella ja kuunteli apuja. Sen jälkeen alettiin hyppään. Tulin muutaman kerran ensin verryttelyksi ristikkoa ja jouduin ottaan seis, kun neiti vähän keitti. Sitten tämä neiti päätti, että mehän mennää ja kisko multa ohjat käsistä ja meinasin päästä itse lento puuhiin :D oli kyllä pakko vaan nauraa, vaikka hiukan pelotti neidin poukkoilut.
Tultiin uudestaan ja komensin, että jos et nyt kuuntele, niin enää ei sitten hypätä. Ihan kun se ois heti tajunnut. Tuli reippaasti, mutta kuunteli. :) tultiin kaikki pari kertaa yksittäin, sitten muutama kerta sarjaa. Eipä noissa nyt mitään ihmeellistä ollut, paikat sopi todella hyvin ja poni oli ihan innoissaan. Tein loppuun vielä kääntö harjoituksia ja pientä "radan" pätkää..
Tiistaina käytiin maastossa, niin kun usein hyppäämisen jälkeen. Heitettiin se meijän perus 9km lenkki sekä lisäksi tällä kertaa poikettiin myös hiitille. Siellä on kyllä niin siisti mennä! Hetki laukkailtiin siellä vuoron perään ja lähdettiin sitten jatkamaan maastolenkkiä.
Keskiviikkona oli ponilla rankka tunnin koulutreeni. Tein ainakin vartin alkuun käyntityoskentelyä. Luin jostain blogista, kuinka helposti se jää "ali arvostetuksi" ja minä sorrun tähän myös, että kävelen ne "pakolliset" ja sitten useimmiten alan ravaileen. Tällä kertaa panostin myös siihen puoleen. Ravissa tein paljon tehtäviä ja laukassa hain rentoutta, siinä kun se helposti hakee kierroksia ja samalla jännittyy.
Torstaina mentiin pieniä "esteitä" max.60cm. Poni oli jälleen tosi kiva hypätä ja paikat oli taas super hyviä! :)
Perjantaina oltiin kaverin kanssa maastoilemassa reilu tunti. Ravailtiin jonkin verran ja hiitillä käytiin laukkailemassa vuoron perään.
Lauantaina käytiin jälleen maastossa kaverin kanssa, tosin vasta illemmasta, joten ei käyty hiitillä. Ainakin ravailtiin, en muista otettiinko laukkaakin.
Sunnuntaina oli aivan kamala sadepäivä, joten lähdin ponin kanssa maastoilemaan. Kävin myös hiitillä ratsastamassa noin puoli tuntia, ponilla oli super hauskaa niin mullakin! :D ekat laukkapätkät sisälsi melkosta pomppimista, mutta sain sen kuitenkin pysyyn käsissä.
Eilen käytiin maastossa, taas :D päästiin vasta niin myöhään ratsastaan, ettei jaksanut mennä enää kentällä. Ravailtiin lähes koko lenkki, ei laukattu tarkoituksella mutta yhdessä mäessä ponit otti omatoimisesti laukka pätkän.
Pitäisi taas ryhdistäytyä ja ratsastaa kentälläkin välillä. Eipä tämä kuitenkaan pahaa ole tehnyt kummallekaan, en ainakaan usko! "Pään tuuletus" aina välillä on vaan hyväksi, itse en ainakaan jaksa pyöriä kentällä päivästä toiseen, tuskin ponikaan tykkäisi. Valmentaja jonka tunnilla olin kesällä on tulossa ensi kuussa Suomeen ja sinne ollaan menossa, tosin vaan yhtenä päivänä kun äiti on toisena päivänä töissä ja matkaa sinne on reilusti. Pääasia kuitenki, että edes yhtenä päivänä :) odotan tätä niin innolla ja yritän saada jonkun kuvaaman sen tunnin, niin laitan niitä videoita sitten teillekin esille.
Eipä tässä sitten muuta, yritän nyt taas ehtiä kirjoittelemaan useammin, ettei tule näin pitkiä postaus välejä :)
P.S poni pääsee tällä tai ens viikolla klipattavaksi, ennen sitä valmennusta.. Hiki valuu nimittäin päästä häntään treenin jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti